Artikkeli on julkaistu -90 luvun alussa TYKS:n lastenklinikan sisäisessä lehdessä ”Lapsus”. Nimet on muutettu alkuperäisten asianosaisten suojaamiseksi.
Petteri, erään keskosen alkumetrit
Ensimmäisen kerran tapasin Pirjon – Petterin äidin – noin kymmenen vuotta sitten, jolloin vaimoni ja minä, sekä Pirjo satuimme hankkimaan kultaisen noutajan pennun samasta kennelistä. Pirjo eli silloin yksinään koiransa kanssa ja me perustimme perhettämme lisääntyvän lapsikatraan kera. Myöhemmin opiskeluni tiimellyksessä ajauduin keskolaan ja tein tutkimuksia vastasyntyneiden ja keskosten parissa. Asuin ajoittain lähes yötä-päivää keskolan seinien sisällä ja lopulta tulin vaiheeseen, jolloin tutkimustulokset piti kirjata, ja jäin etäämmäksi keskolan pienistä potilaista. Kuin kohtalon oikusta, juuri silloin putkahti Pirjo keskolaan, eli dramaattiset hetkensä siellä, ja oppi tuntemaan keskolan henkilökunnan hyvinkin tarkkaan. Kertaakaan koko keskolassa asumisen ajan en kohdannut perhetuttuamme Pirjoa, vaan elimme samassa maailmassa täysin tietämättömänä toisistamme. Petteri syntyi kesken raskauden, 28 raskausviikolla, ja vietti ensimmäiset elinkuukautensa keskolassa.
Pirjon raskaus alkoi normaalisti. Alussa oli pahoinvointia, niin kuin lähes kaikissa muissakin raskauksissa. Pirjo odotti pahoinvoinnin lakkaavan kolmen kuukauden tienoilla, kuten muillakin, mutta se jatkui kuitenkin läpi koko odotuksen. Normaali raskaudessa myös paino lisääntyy, Pirjon paino lisääntyi koko raskauden aikana alle yhden kilon.
Suuremmat ongelmat alkoivat, kun 23 raskausviikolla Pirjon selkää alkoi särkeä. Särky lisääntyi jatkuvasti ja lopulta esti nukkumasta öisin, ja pakotti hakeutumaan sairaalaan. Pirjo oli 10 päivää synnytyssairaalassa Litalgin lääkityksellä. Alusta lähtien lääkärien tutkimuksen kohteena ei ollut suinkaan selkäsärky, vaan ultraäänitutkimuksella havaittu liiallinen lapsivesimäärä -lapsen suolistossa oli tukos.
Vuorokausi ennen Petterin syntymää Pirjo heräsi kovaan vatsakipuun ja vasta jonkin ajan kuluttua hän tajusi, että oli kysymys supistuksista. Aamulla Pirjo hakeutui synnytyssairaalaan, jossa aloitettiin iv-infuusio supistusten ehkäisyyn. Tutkimuksessa havaittiin, että kohdun kaula oli hävinnyt lähes kokonaan. Seuraavana päivänä puolen päivän aikoihin Pirjo siirrettiin TYKS:aan, koska mikään ei olisi voinut enää vaikuttaa lapsen pysymiseen kohdussa.
Lapsivesi meni tavallista suuremman supistuksen yhteydessä 23.8.89 klo 18.00, ja klo 19.22 lapsi syntyi nopeasti, noin 15 minuutin ponnistuksen jälkeen. Syntymäpaino oli 1160 g, Apgar-pisteet 2/2. Lastenlääkäri vei lapsen samantien pois vanhempien ulottuvilta keskolaan. Reijo – lapsen isä, kävi myöhemmin illalla katsomassa lasta keskolassa. Pirjo joutui olemaan osastolla sängyssä.
Seuraavana päivänä, kaikki voimat keräten, Pirjo käveli hoitajien avustamana keskolaan. Lapsi oli hengityskoneessa ja ensi tilassa Pirjo sai tietää lapselle tehtävästä suolistoleikkauksesta – pohjukaissuolitukos oli varmistunut jo yöllä tehdystä tutkimuksesta.
Leikkaus oli suuri rasitus Petterille – hänet oli hätäkastettu ennen leikkausta – kehittyi ilmarinta, joka dreneerattiin. Samassa yhteydessä Petteri kytkettiin myös korkeataajuus (VDR) -respiraattoriin. Petteri tarvitsi koko ajan 100 % happea, ja toivo hoitohenkilökunnassa ei ollut kovinkaan korkealla.
Seuraavina kolmena päivänä Petterin tila oli ennallaan. Pirjo pääsi kotiin ja pelkäsi koko ajan soittoa sairaalasta. Hän kielsi kaikkia tuttaviansa soittamasta, koska huonojen uutisten pelko pani pelkäämään jokaista pirahdusta minkä puhelin päästi.
Viidentenä päivänä se tapahtui – sairaalasta soitettiin. Maailma musteni Pirjon silmissä, kun lääkäri esitteli itsensä. Oli kysymys kuitenkin uudesta leikkauksesta, joka Petterille pitäisi tehdä. Suoli oli revennyt leikkauskohdasta ja vaati korjausta.
Leikkaus suoritettiin ja Petterin vointi pysyi ennallaan. Seitsemäntenä päivänä Petteri siirrettiin VDR-respiraattorista Baby-bird respiraattoriin. Selvää edistystä oli tapahtunut. Hapen kulutus oli noin 30 % aikaisemman 100 %:n sijaan. Suolisto ei kuitenkaan vielä toiminut. Keltaisuuden vuoksi jouduttiin suorittamaan verensiirto. Kahdeksantenakaan päivänä ei suoli vielä ole toiminut.
Yhdeksäntenä päivänä Petterillä oli jälleen uusi leikkaus. Duktus oli auki ja suljettiin leikkauksella. Leikkaus onnistui ja hapetus alkoi parantumaan välittömästi sen jälkeen. Seuraavan kymmenen päivän aikana suolen toiminnan odotettiin alkavan, vaan yhtään ulostetta ei näkynyt. Petteri sai kokeeksi rintamaitoa, sillä seurauksella, että vatsa turposi pallomaiseksi. Varjoainekuvauksessa suoli ei vetänyt ja 19 päivän iässä kirurgit tekivät suoliavanteen. Osastonlääkäri oli optimistinen suolen toiminnan suhteen, mutta kirurgi oli pessimistinen. Stoomasta oli tullut puhdasta verta ja sitä jouduttiin korvaamaan punasoluilla.
Neljän viikon iässä lapsen paino oli 1230 g. Ajoittaisista pulssin laskuista oltiin hieman huolissaan. Maha toimi jotenkuten. Seuraavan viikon aikana Petterin vointi huononi. Pulssilaskut yleistyivät ja vatsa toimi huonosti. 1 kk 3 päivän iässä tulehdusarvoissa oli selvää nousua ja vointi selvästi huonompi. Suoli leikattiin seuraavana päivänä, sitä huuhdeltiin ja siitä otettiin koepaloja hermotuksen tutkimiseksi. Koneesta Petteri pääsi kaksi päivää leikkauksen jälkeen, ja vointi alkoi paranemaan.
1 kuukauden 9 päivän iässä Petteri siirrettiin pois tehohuoneesta. Suolta huuhdeltiin stooman kautta 3-4 kertaa päivässä. Parin päivän kuluttua lapsi alkoi taas voimaan huonommin ja alettiin ensimmäisen kerran epäillä kystistä fibroosia perussairaudeksi. Petteri joutui uudelleen koneeseen, jossa joutui olemaan noin viisi päivää. Välillä oli jakso jolloin pärjättiin ilman hengityskonettakin, mutta jälleen 1 kuukauden 25 päivän iässä Petteri joutui uudelleen respiraattoriin. Nyt koneeseen laiton yhteydessä oli ongelmia ja Petteri sai elvytyslääkkeet pulssinlaskun vuoksi. Koneessa ollessaan tilanne kuitenkin taas vakiintui ja vointi tuli stabiiliksi. Keuhkoista havaittiin oikealla puolella atelektaasia ja limaa tuli imettäessä hyvin runsaasti. Paino nousi kovaa vauhtia, Petteri sai maitoa 20 ml kahdeksan kertaa päivässä.
Vajaan kuukauden ajan Petteri oli respiraattorissa. Koneesta poispääsyn jälkeen vointi pysyi hyvänä pidempään ja Petterin paino kehittyi nopeasti. 2,5 kk:n iässä rikkoontui kahden kg:n raja. Petteri jutteli ja katseli hoitajiansa. Stooma-aukon ympärillä oli hieman ärsytystä, mutta tunnollisella hoidolla sekin alkoi rauhoittua. Iho-ongelmia oli ja ihoa rasvattiin erilaisilla voiteilla. Vajaan kolmen kuukauden iässä Petteri pelästytti äitinsä ja hoitajansa äkillisillä pulssilaskuilla, joita epäiltiin johonkin infektioon liittyväksi. Tilanteesta selvittiin kuitenkin säihkähdyksellä ja kohtauksien todellinen syy jäi epäselväksi. Pari päivää myöhemmin jumppari kävi tutkimassa Petteriä, eikä havainnut mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Petteri oli sairaalassa runsas kolme ja puoli kuukautta. Hänet kotiutettiin noin 2.5 kg:n painoisena. Kotiin lähtiessään avanne oli edelleen ja ruokinta tapahtui nenä-maha -letkun avulla. Myöhemmillä sairaalakäynneillä siirryttiin vähitellen normaali ravintoon, stooma poistettiin aikanansa ja kehityskontrolleissa Petteri tulkittiin terveeksi poikalapseksi. Kystinen fibroosikin sulkeutui pois myöhempien kokeiden valossa.
Petterin sairaalassa viettämien kuukausien aikoihin Pirjon elämä oli raskasta ja usko lapsen selviämiseen vaihteli lähes päivittäin. Huonekavereista – kohtalotovereista Pirjo sai tukea, koska he tuntuivat ymmärtävän äidin tuskan lapsen vaikeasta sairaudesta. Pirjo laihtui, koska unohti itsensä huolehtimisen ja nukkui öisin levottomasti painajaisien vuoksi. Pieni avuton poika tuli uniin huutamaan apua äidiltänsä. Niihin aikoihin Pirjo vietti useita tunteja Petterin vierellä pitäen lasta kädestä kiinni. Hän oli varma, että se auttoi lasta, ja häntä itseään, selviytymään.
Mielikuvitus toi mukanaan harhakäsityksiä ja lääkärien käyttämä kapulakieli ei kaikkia selvittänyt. Kerrankin Pirjo näki selvästi Petterin kasvoilla nykimistä ja oli varma aivovauriosta. Hän ei kuitenkaan uskaltanut kysyä lääkäriltä oireen merkitystä, koska ei halunnut kuulla vastausta. Keskolassa ollessaan osaston viimeinen huone askarrutti Pirjoa. Huoneessa oli verhot aina tiukasti kiinni, ja Pirjo päättelikin, että toivottomassa vaiheessa olevat lapsipotilaat vietiin sinne kuolemaan ja pelkäsi, että Petteri olisi joskus siirretty sinne. Todellisuudessa huone on tutkijoiden käytössä ja minä itse olin juuri silloin tekemässä kirjallista osuuttani tutkimustyöstäni siinä huoneessa.
Kaikkein mieleen painuvimpia seikkoja osastolla oli, kun Pirjo sai ensimmäisen kerran Petterin syliinsä. Petteri oli silloin 1,5 kk:n ikäinen ja painoi 1640 g – valtava poika. Kaikkine letkuineen ja piuhoineen hän oli kuitenkin äitinsä sylissä! Vähitellen sairaalassa Pirjo alkoi osallistumaan aina vain enemmän ja enemmän Petterin hoitoon ja pystyi seuraamaan hänen kehitystä. Pirjon mielestä Petterin hiukset kihartuivat ja lapsi tuli aina vain kauniimmaksi hänen silmissään – vaikkakin hoitajat raportoivatkin ihon väristä sen olevan ”harmaan-vihreän-keltainen”.
Petteri kävi meillä kyläilemässä äitinsä kanssa muutama päivä sitten. Nyt kaksi vuotias sydämen särkijä leikki omien lasteni kanssa, kuin kuka tahansa ikätoverinsa. Petteri on vuoden nuorempi, kuin kuopukseni, mutta leikki ja meno oli päätä, ja ennen kaikkea korvia huumaava. Traktrorit, autot ja kaikki pörisevä ja metelöivä on suuri intohimo niin Petterille kuin kuopuksellenikin. Petteriä katsoessaan tuntuu uskomattomalta, että jollakin ”julkkiksella” on kanttia sanoa keskosten hoitoa tarpeettomaksi. Olen varma, että kalliiksi parjattu tehohoito tulee monin verroin takaisin maksetuksi terveen ja elinvoimaisen lapsen kautta.