(Artikkeli on julkaistu Duodecimin joulunumerossa v 2003 editoituna)

 

Kalle ja Ville olivat kaveruksia; kuusivuotiaita tavallisia poikaviikareita. Pojat olivat päivittäin keskenään ja jälleen kerran Ville oli jäänyt Kallen luokse yökylään ja pojat menivät ennen nukkumaan menoa saunaan. Vierekkäin pojat lauteilla istuivat ja keskustelivat maailman menosta; oli sotia ja nälkää ja kurjuutta. Oli myös sairauksia, joista pojat vain kuulivat epämääräisiä katkelmia vanhempien keskustelun lomasta. Tuli hiljaisuus, pojat katselivat mietteliäänä saunan seiniä.

– Sinulla on vain yksi munuainen, sanoi Ville pienen hiljaisuuden jälkeen ja katsoi Kallea jonnekin navan alapuolelle

– Mitä…kuinka niin?

– Katso vaikka, Ville sanoi ja osoitti Kallen perhekalleuksia.

Molemmat pojat katsoivat – ja aivan totta, Kallelta puuttui pallukka toiselta puolelta.

– ISKÄ! Kalle huusi. Tuu tänne. Multa on toinen munuainen kadonnut!

Kallen isä tuli löylyhuoneeseen ja poikien pyynnöstä alkoi tutkia Kallen jalkoväliä. Isä havaitsi, että toden totta, toinen kives oli poissa. Isä muisteli viimeisintä neuvolakäyntiä, jossa oli keskusteltu laskeutumattomasta kiveksestä, mutta neuvolalääkäri oli sanonut sen löytäneensä. Kertoi lisäksi jostakin refleksistä, joka vei kiveksen piiloon. Mutta vaikka kuinka katsottiin ja etsittiin, ainoastaan oikealla oli pallukka.

 

Seuraavana päivänä, heti aamulla, isä varasi ajan lastenlääkärin vastaanotolta. Kotona Kalle oli kysellyt yksimunuaisista ihmisistä ja munuaisen siirroista – Isä ja äiti olivat keskustelleet siitä ennen edellä mainittua saunailtaa. Isä vakuutti, että osa ihmisistä on luonnostaan yksimunuaisia ja munuaisen siirtoa ei silloin tarvita. Eri asia on, jos se ainoa munuainen sairastuu, niin silloin täytyy jonkun toisen luovuttaa toinen munuaisensa, jotta sairastunut tulee toimeen. Isä ei välittänyt kertoa tarkemmin munuaisen ja kiveksen erosta, oli ehkä liian vaikeaselkoista. Sen lisäksi mielen pohjalla kyti huoli toisen kiveksen puuttumisesta ja sen aiheuttamasta ongelmasta.

 

Kalle asteli isän kanssa vastaanottohuoneeseeni hieman arasti mutta reippaasti. Tervehdyksien ja pakollisen ”kontaktin otto keskustelun” jälkeen päästiin itse asiaan ja kysyin käynnin syytä.

– Kalle oli kaverinsa kanssa saunassa ja pojat olivat huomanneet että Kalle on yksimunuainen ihminen. Tultiin sitä kysymään, että miten tästä eteenpäin?

Kohotin kulmakarvojani kysyvänä, koska asia ei auennut vielä.

– Katsokaas, kun vaikuttaisi että Kallella puuttuu toinen kives.

 

Johan minäkin sen ymmärsin ja alettiin tutkia asiaa. Kallella oli vasemmalla puolella erittäin herkkä cremaster-refleksi. Pienikin hipaisu kivespussiin aiheutti kiveksen hypähtämisen näkymättömiin. No puhelemisella ja hellävaraisella tunnustelulla saatiin kives tunnettua refleksistä huolimatta. Sen sijaan oikealla puolella Kallella oli massiivinen epäsuora nivustyrä. Tyrä pullotti nivuskanavaa myöden kivespussiin aiheuttaen selkeän tuumorin oikean kiveksen yläpuolelle. Kives oli pienenä tyräpussin alapuolella täysin normaalina. Päällepäin katsottaessa vaikutti, kuin ainoastaan oikealla kivespussissa olisi jotain, vasemmalla ei mitään. Siitä johtui tarkkasilmäisen Villen arvio yksimunuaisuudesta kaverillaan.

 

Selostin Kallen isälle tyrän, sen mahdolliset kureutumiset, jotta tiedettäisiin hakeutua päivystyksenä eteenpäin jos niin kävisi ja laitoin lähetteen sairaalan lastenkirurgille operaatiota varten. Leikkaus tehtäisiin ilman kiirettä, jossakin lähitulevaisuudessa.

 

Kalle ja Kallen isä nousivat lähteäkseen ja Kallen ilme oli selvästi huojentunut. Olihan munuainen löytynyt ja häntäkin voitaisiin myöhemmin käyttää luovuttajana jos joku tarvitsisi toista munuaista. Itselläni oli tunne onnistuneesta vastaanottotilanteesta. Vastaanotolle tultiin huolestuneena yhden munuaisen omistajana ja olin löytänyt sen toisen. Elämä jatkuisi pienen korjauksen jälkeen ennallaan.

 

Hannu Hirsimäki

Lastenlääkäri

Turun Lastenlääkäriasema,

Mehiläinen, Turku

puh: 0400 326 723