Artikkeli on julkaistu v 2000 ”Kiekkolehti” nimisessä jäkiekkolehdessä 

 

Osgood-Schlatterin tauti (Kasvuikäisen säärikyhmyn kiputila)

Osgood-Schlatterin on tauti tyypillisesti fyysisesti aktiivisen 8-12 vuotiaan pojan sairaus. Sillä tarkoitetaan luutumishäiriötä, joka ilmenee polven alapuolella olevan sääriluun kyhmyn liikakasvuna ja kipeytymisenä. Kyseessä on luutumishäiriö polvilumpiojänteen kiinnityskohdassa ja on diagnosoitavissa helposti kliinisesti. Epäselvissä tapauksissa diagnoosi on varmistettavissa rtg-kuvauksella.  Kyhmy on itsestään rajoittuva, ehdottoman hyvänlaatuinen muutos, mutta on yksittäiselle urheilijan alulle hyvinkin koko loppuelämään vaikuttava tapahtuma??

 

Polvilumpiojänteen kiinnityskohdan luutumishäiriö esiintyy tyypillisimmillään 8-12 vuotiailla fyysisesti aktiivisilla pojilla, mutta tautia esiintyy myös aikaisemmalla ja toisaalta myös myöhäisemmällä iällä. Pääosin potilaat ovat poikia, mutta nopean kasvun vaiheessa, fyysisesti erittäin aktiivisilla tytöillä tautia myös esiintyy.

 

Osgood-Schlatterin tauti ajoittuu vaiheeseen, jolloin sekä sääriluun yläosan että polvilumpiojänteen  kiinnityskohdan alueella tapahtuu nopea luutuminen. Polvilumpiojänteen kiinnityskohdassa on sääriluun etupuolella omia luutumistumakkeita, jotka erottuvat sääriluun yläosan kasvulevystä. Polvilumpiojänne kiinnittyy erilliseen luutumistumakkeisiin normaalistikin muodostaen pienen kohouman sääriluun etupuolelle, polven alapuolelle. Osgood-Schlatterin taudissa kohouma tulee enemmän esiin ja edellä mainittu luufragmentti kohoaa alustaltaan ja mahdollisesti myös pirstoutuu. Röntgenkuvassa erottuu tyypillinen löydös pirstaleisine polvilumpiojänteen kiinnityskohtineen. Paikkaan ilmaantuu turvotusta ja kipu provosoituu tyypillisesti suoralla paineella alueelle, kuten polvistumisen yhteydessä tai voimakkaassa ojennus- tai koukistusliikkeessä. Tai ponnistettaessa…

 

Luutumishäiriö parantuu yleensä itsestään, kun kohta luutuu valmiiksi. Paikalle kehittyy mahdollisesti isokin luupatti, joka haittaa myöhemmälläkin iällä kyykkimistä. Aikaisemmin ainoa hoito Osgood-Schlatterin taudille oli fyysisen aktiviteetin vähentäminen; yleinen ohje oli, että kiellettiin liikunta puoleksi vuodeksi, koululiikuntaa myöden. Myöhemmin on kuitenkin laitettu kyseenalaiseksi liikunnan täysi kieltäminen, koska kielto voi paljon liikkuvalle lapselle olla hyvinkin traumaattinen hoito. Itse asiassa koko loppuelämän liikunnan harrastus on tällöin vaakalaudalla. Sen vuoksi on pyritty etsimään muitakin vaihtoehtoja.

 

Yleisin hoito nykyisin lienee KIPUA TUOTTAVAN liikunnan rajoittaminen noin ”kolmen kuukauden erissä”, jolloin tilannetta arvioidaan aina uudelleen. Liikuntarajoitusta voidaan kohdentaa erityisesti voimakkaisiin polven ojennusliikettä vaativiin suoritteisiin. Siten esimerkiksi nopeat spurtit ja hyppelyt olisivat kiellettyjä liikkeitä. Polvea voidaan suojella myös erityisellä sidoksella, jolla pyritään suojelemaan polvea iskuilta ja paineelta.

 

Toisinaan, onneksi erittäin harvoin, Osgood-Schlatterin tautia on pyritty hoitamaan operatiivisestikin. Silloin lähinnä taudin loppuvaiheessa, kun kasvu on jo pysähtynyt, on pyritty pienentämään syntynyttä pattia. Operatiivisesta hoidosta ei ole hyviä kokemuksia, eikä sitä yleensä suositella edelleenkään taudin hoidossa.

 

Ennaltaehkäisevää hoitoa Osgood-Schlatterin taudille ei ole. On mahdollista, että jatkuvat pienet kolhut yhdistettynä voimakkaaseen liikuntaan edesauttavat taudin kehittymistä. Jääkiekkoilevalle lapselle, joka harrastaa lisäksi mm. jalkapalloa (jossa on voimakkaita spurttityyppisiä juoksuja) on ehdottomasti suositeltavaa suojella polvensa aina jäälle mennessään. Yleisöluisteluissakin housujen alle sopii hyvin pieni rullaluistelijoiden käyttämä polvisuoja suojelemaan polvea iskuilta ja vähentämään siten Osgood-Schlatterin taudin kehittymismahdollisuuksia.

 

Osgood-Schlatterin taudin diagnoosin teko kuuluu aina lääkärille. Hoitava lääkäri tietenkin itse päättää käyttämänsä tutkimusmenetelmät, mutta on hyvä kuitenkin muistaa, että polvessa on lukuisia muitakin luutumishäiriöitä ja tautitiloja. Kuvantamistutkimukset ovat tarpeen jopa aivan selvissäkin tapauksissa.

 

 

Hannu Hirsimäki

Jääkiekkolääkärit ry