Autenttinen matkakertomus vuoriston vaaroista vuodelta 1995

 

Laskuvarjojääkärikillan retkikunta Mont Blancille 1995

Partio SebaMed 1, kaksi köysistöä

I köysistö: Mikko, Antti, Jari, Hannu, Kari, Toni

II köysistö: Mika, Tetsi, Ari, Jyrki, Jussi

 

Lähtö 18.7.1995 klo 11.32 Aguile de Midin hissiasemalle. Nousimme hissillä 2310 metrin korkeuteen, välipysäkille: Plan de l’Aguille -asemalle. Lähdimme verkkaisesti kävelemään polkua pitkin klo 12.45. Polku oli helppokulkuista, välillä polkuun oli tehty jopa askelmat ja kaiteet kävelyn helpottamiseksi. Köysistöjä ei vielä tarvinnut muodostaa, eikä jäärautoja tarvittu. Ylitimme pienen jäätikön – Clacier des Pelerins ‘in ja tulimme hylätylle hissiasemalle – les Claciers des Orient. Korkeutta 2414 m. Jatkoimme pienen tauon jälkeen polkua eteenpäin.

 

Klo 17.00 olimme Claciers des Bossons ‘in reunassa. Polun varteen oli laitettu kylttejä, joissa varoitettiin ylhäältä tulevista kivistä. Kaksi kallion koloa oli “nimetty” suojapakaksi kivien varalle. Menimme suojapaikkojen ohi ja tulimme jäätikön reunaan. Railoja jäätikössä oli runsaasti, ja vastaamme tuli köysistöjä, hyvin varovaisesti liikkuen. Päätimme palata noin 100 metriä taaksepäin kalliosuojiin, jonne perustimme ensimmäisen leirin. Korkeutta 2500 m.

 

Hetkeä myöhemmin näimme 1,5 tuntia peräämme lähteneen toisen partion, SebaMed II:n, lähestyvän, annoimme käsimerkeillä heille ohjeen jäädä yöpymään hylätyn hissiaseman luokse, jonne he jäivätkin.

 

Leiriydyimme 1 – 1,5 metrin levyiselle kalliopolulle, jossa käsityksemme mukaan oli suojaa ylhäältä tulevia kiviä vastaan. Vieressä valui kirkas puro, joten juomavettä oli runsaasti. Illan ja yön mittaan näimme lukuisia kivivyöryjä, joista lähimmät menivät vain kymmenien metrien päästä suojastamme. Railoiselta jäätiköltä kuului alituiseen matalaa jyrinää jäätikön eläessä. Näimme muutaman serakin kaatuvan kovalla jylinällä. Lisäksi totesimme illansuussa lumivyöryjä korkeammalla vuorella.

 

Partio SebaMed II:sta kävi kolme miestä tervehdyskäynnillä ja sovittiin lähtö aamuvarhaiseksi. Ilta pimeni noin klo 21.30 tienoilla, kirkas tähtitaivas, lämpötila nollan yläpuolella. Itse nukuin kalliokielekkeellä pelkässä makuupussissa, ilman leiripatjaa, joka tuntui liian liukkaalta. Varsinaisia varmistuksia emme tehneet.

 

Herätys 19.7.1995 klo 04.00, jolloin oli vielä pimeää. Aamutoimet otsalampun valossa ja noin klo 05.00 siirryimme jäätikön reunaan, jossa muodostimme köysistöt ja laitoimme jääraudat. Ensimmäisen köysistön vetäjäksi asettui Toni (“Timppa”), jolle annettiin kaksi kiipeilykahvaa mahdollisen railoon putoamisvaaran vuoksi. Kokenein, Mikko, oli ensimmäisen köysistön toinen. Toisen köysistön kokenein asettui niinikään kakkoseksi (Tetsi). Itse olin ensimmäisen köysistön neljäs.

 

Lähdimme ylittämään railoaluetta varovaisesti. Paikka, johon olimme edellisenä iltana pysähtyneet ylitettiin hakkuvarmistuksilla. Railot olivat vääntyneitä, “elävän” näköisiä, ja pohjattoman syviä. Ylitimme Bossonin jäätikön railorikkaimman alueen poikittaissuunnassa varovaisesti, aamun viileydessä, jolloin se liikkui vähiten. Välillä eteneminen oli todella hidasta runsaiden railojen vuoksi, jolloin käytettiin hakkuvarmistusta. Kukaan köysistöistämme ei pudonnut railoihin. Bossonin jäätikön oikeassa reunassa käännyimme ylämäkeen ja aloitimme erittäin jyrkän nousun. Eteneminen oli hidasta, taukoja pidettiin runsaasti.

 

Noin 3000 m:n korkeudessa Antti alkoi valittamaan päänsärkyä, jolloin annoin hänelle Burana 600 ja Diamox 250 mg:n tabletin. Oliko päänsärky seurausta rinkan kannosta ja lihastensiosta vai korkeuden ansiota, jäi epäselväksi. Lääkkeet auttoivat ja säännöllistä lääkitystä ei vielä aloitettu. Itse aloin noin 100 – 200 metriä myöhemmin tuntea huimausta, päänsärkyä ja virtsan tuleminenkin heikkeni. Aloitin säännöllisen Diamox 250 mg 1 x 3, ja tarvittaessa Burana 600, joita kului noin 3 tbl:ia päivässä. Oireilu häipyi lääkityksen myötä.

 

Nousimme suhteellisen nopeasti “Muletin majalle”, les Grands Mulet, korkeutta 3051 m. Saavuimme sinne noin klo 09.00. Pidimme selkeän tauon ja jäimme odottamaan SebaMed II:sta. Se saapuikin noin 1,5 tuntia myöhemmin.

 

Jatkoimme matkaa noin klo 11.00. Edelleen kiipeämistä ylöspäin rauhallisessa tahdissa. Tosin SebaMed II:n johtaja moitti vauhtiamme liian nopeaksi. Pidimme tasaista vauhtia, tosin välillä taukoillen. Ideana oli: 30 minuuttia kävelyä, jonka jälkeen 15 minuutin tauko, 30 minuuttia kävelyä, jonka jälkeen 30 minuutin tauko. Koko partio oli jo hyvin väsynyt, kun saavuimme le Petit Plateau’lle klo 14.30. Korkeutta 3840 m. Jussi valitti jkv päänsärkyä, halusi kuitenkin vielä odottaa ennen lääkityksen aloittamista.

 

Pidimme reilun – noin 1,5 tunnin – lepo ja ruokailutauon. Jatkoimme matkaa iltapäivän helteessä, jolloin aurinko oli pehmittänyt lumen lähes sohjoksi, erittäin raskaskulkuiseksi. Nousimme erittäin raskasta polkua noin 4000 metriin, le Grand Plateau’lle. Alue oli tasainen. Yläpuolella rinteessä erittäin suuri lumiseinämä, joka odotti hetkeänsä rymähtää alas. Mainittakoon, että le Petit Plateau’lla oli samantapainen lumiseinämä, josta saksalaiset kiipeilijät ohimennessään varoittivat. Edellisenä päivänä vastaava “lumihiutale” oli tippunut alas. Kehottivat varomaan.

 

Le Grand Plateau’lle tullessamme Jussi valitti runsasta päänsärkyä, huonoa oloa ja ruokahaluttomuutta. Aloitin Burana 600, Diamox 250 tabletit säännöllisenä 1 x 3. Myöhemmin Timppa valitti samaa, aloitin myös lääkityksen, Tetsi valitti pahoinvointia, aloitin lääkityksen. Myös Antti kertoi oireiden palanneen, jonka vuoksi aloitin lääkityksen säännöllisenä. Mika alkoi valittamaan päänsärkyä, aloitin Diamoksin yksistään. Pohdimme Mikon, köysistön vetäjän kanssa, muuttunutta tilannetta, ja päätimme odottaa iltaan. Jos kukaan ei oksenna, jäämme paikallemme kahdeksi yöksi. Jos oireet pahenevat, laskeudumme alaspäin.

 

Illalla noin klo 20.00, kaikki osanottajat olivat jo syöneet, kukaan ei oksentanut ja mieli oli valoisampi. Päätimme akklimatisoitua seuraavan päivän le Grand Platteau’lla, korkeutta noin 4000 metriä.

 

Illalla tuli SebaMed II:sta viiden miehen köysistö leiriimme. Toinen köysistö oli laskeutunut Muletin majan tasolle, koska yksi jäsen oli alkanut oksentamaan. Aloitin parille toisen partion miehelle säännöllisen Diamox/Burana lääkityksen.

 

Yöpyminen suoritettiin osittain hangella, osittain teltassa. Pakkasta yöllä oli -8.4 astetta. Seurailimme lumi/kivivyöryjä vastakkaisilla vuorilla ja vietimme 20.7.1995 le Grand Platteau’lla auringosta “nauttien”. Aurinko oli säälimättömän polttava ja palovammoja kasvojen ja kaulan ihoon alkoi ilmaantua. Kaikki pitivät tunnollisesti aurinkolaseja, mutta suojavoiteen käytön laiminlyöminen kostautui välittömästi palaneena ihona. Auringonvalo oli polttava silloinkin, kun se heijastui hangesta. Tästä osoituksena palaneet nenänpäät, vaikka nahkalippa suojasikin suoraan paahtavan säteen. Toinen helposti unohtuva ihokaista oli huulet. Suurin osa retkikunnan jäsenistä poltti huulensa auringonpaisteessa.

 

SebaMed II-partion toinen köysistö saapui leiriin 20.7.1995 aamulla. He olivat viettäneet yönsä “pivakissa”, varmistaen itsensä köysillä ja valjailla kallioon. Pahiten oireileva jäsen oli tuntenut itsensä hyväkuntoiseksi ja köysistö liittyi leiriin lepäämistä varten koko päiväksi.

 

21.7.1995 klo 01.00 herätys. Aamutoimet, veden keitto ja leirin purku. Lähtö leiristä yöpakkasien aikaan, jolloin hanki oli kantava ja kevyempi kävellä. Lähtö leiristä klo 02.20. Kaikki neljä köysistöä peräjälkeen SebaMed I, kaksi köysistöä ja SebaMed II, kaksi köysistöä. Taival alkuvaiheessa otsalamppujen valossa. Rauhallista ylöspäin kiipeämistä. Kaikki, jotka olivat saaneet säännöllisen Diamox-lääkityksen saivat tabletit ja ohjeet niiden nauttimisesta. Varhaisen lähdön vuoksi tablettihoidon väliksi sovittiin kuuden tunnin välein. Kellään ei ollut oireita leiristä lähtiessä.

 

Eteneminen oli hidasta, samaan tahtiin kuin aikaisemminkin. Ensimmäinen pidempi tauko oli Vallotin majalla 4362 metrin korkeudessa. Kaikilla aikaisemminkin oireilleilla oli päänsärky lievänä, Burana auttoi päänsärkyyn. Vähitellen retkikunta jatkoi matkaa ylöspäin. Rinne jyrkkeni ja vauhti hiljeni. Matkalla huipulle oli kaksi hyvin kapeaa – vain noin 30 cm:n levyistä – harjannetta, jossa molemmin puolin oli kilometrien syvyys. Köysistömme vetäjä kehotti kävelemään tarkkaavaisesti. Horjua ei saanut. Päässä tuntui, kuin olisi ottanut muutaman keskikaljan liikaa. Korkeuden mukana tuoma pelko tosin lisäsi adrenaliinia vereen ja kävely oli varovaista nelipistekävelyä. Jääraudat jaloissa, hakku toisessa ja sauva toisessa kädessä. Ensimmäinen harjanne oli korkealla ja kapea, mutta kulki vaakasuoraan. Toinen harjanne oli samanlainen, lisättynä jyrkällä nousulla. Vuoristotaudin aiheuttama sekavuus lisäsi selkeästi putoamisen riskiä. Loppumattomalta tuntuvan nousun jälkeen saavutimme huipun klo 09.11, jolloin harjanne nouseva rinne tasoittuivat pieneksi laakeaksi alueeksi, jossa olikin jo muita ihmisiä juhlimassa ylöspääsyä. Pää tuntui pöhnäiseltä, lievä särky jomotti ohimoilla. Kaikilla retkikunnan jäsenillä oli sama olo. Yhtään voimakasta tapausta ei ilmaantunut.

 

Ylhäällä kohtasimme retkikuntamme pääosaston miehen, joka kertoi, että KaroleForte -partio oli juuri saapumassa huipulle. Se saapuikin vajaan tunnin kuluessa ja samaan aikaan huipulla oli KaroleForte 17 miestä, SebaMed I 11 miestä ja SebaMed II 10 miestä. Juhlat olivat valmiit.

 

Alas lähdimme noin tunnin kuluttua huipulle saapumisestamme. Lähdimme  pitkin Italian rajaa kohti Mont Mauditia. Välillä rinne oli hyvin jyrkkä, jolloin jouduimme jälleen hakkuvarmistuksiin. Välillä polku kulki Mont Mauditin ja Taculin reunaa pitkin pienellä auringon pehmittämällä polulla, jälleen jyrkänne alapuolellamme. Hakkuvarmistuksia käytimme myös ohittaessa kallioisen esteen vuoren reunaa kulkevalla polulla.

 

Polku meni ylös-alas, todella uuvuttavasti. Tavoitteena oli Aguile de Midin hissiasema. Pahimmaksi ongelmaksi muodostui veden kulutus. Se tuntui kaiken aikaa olevan lopussa ja kaasuvarastot alkoivat käymään vähiin lunta sulattaessamme vedeksi.

 

Midin hissiasemaa lähestyttäessä on vielä yksi kapea harjanne, joka nousee aina 300 metriä ylöspäin. Viimeinen nousu oli Sekä SebaMed I:lle että II:lle todella raskas. Alas ei voinut katsoa, koska väsymys ja uupumus olisi vetänyt syvyyteen. Ylös ei voinut katsoa, koska vielä edessä oleva nousu olisi lannistanut henkisesti. Oli katsottava seuraavaa askelmaansa, ja katsottava, että edellä oleva siirtyi hieman ylöspäin, jotta askelmaksi suunnitellulta paikalta lähti köysi pois. Ajatus: ”Sen on joskus loputtava” kävi viimeinkin, noin 19 tunnin vaelluksen jälkeen toteen. Saavuimme Midin hissiasemalle, jossa pääsimme hissiaseman tiloihin, lämpimään lataamaan energia- ja nestevarastojamme. Seuraava hissikapiini alas lähtisi aamulla.

 

Vaellus oli vaaroja täynnä. Paikalliset viranomaiset ovat kirjoittaneet tauluihinsa, että jokainen kulkee omalla vastuullaan vuorilla. He eivät ole lisänneet: “keräämme ruumiinne, jos ne löydämme”. Helikopteri ja pienlentokoneet tuntuivat liikkuvan taukoamatta vuoristossa. Me emme niitä tarvinneet.

 

Koko retkikuntaamme kuului 61 miestä, heistä 57 pääsi huipulle. Yksi partio Daktarinin jäsenistä tuotiin helikopterilla alas Vallotin majalta. Lisään seuraavaksi kyseisen miehen kertomuksen:

 

“Aloitimme vaelluksen 18.7.1995, jolloin noustiin 3167 metrin korkeuteen. Ensimmäisen nousun jälkeen oli päänsärkyä, joka helpottui Buranalla. 19.7.1995 uudelleen päänsärkyä, jolloin sain lääkintämieheltä Diamoxia. Päänsärky helpottui.

20.7 vastainen yö  oli toinen yö, nyt  Gouterin majalla 3782 metrin korkeudessa. Silloin podin päänsärkyä, joka ei helpottunut Buranalla, unettomuutta, jonka arvelin johtuva liiasta väsymisestä sekä virtsatessa vaikeutta.

Aamulla 20.7.1995 klo 07,36 Mount Blancin huipulla, vointi päänsärkyä lukuun ottamatta hyvä. Laskeutuminen Vallotin majalle 4362 metrin korkeuteen, jolloin huimausta, kovaa päänsärkyä ja pyörtyminen. Köysistökaverit tilasivat majalta helikopterikuljetuksen. Kopterissa annettiin happea ja mentiin jkv alaspäin. Välillä jätettiin mieshoitajan kanssa hangelle, jona aikana kuljetettiin kivivyöryssä pahoin loukkaantunut sairaalaan. Matka jatkui myöhemmin sairaalaan, jossa annettiin kipulääkitys ja kuvattiin keuhkot. Sairaalassaoloaika noin 3.5 tuntia, jonka jälkeen kotiutuminen hyvässä kunnossa.”

 

Yhteenveto SebaMed I:n lääkintähuollosta:

Käsitti lähinnä vuoristotaudin oireiden hoitoa. Yksi pinnallinen puhdistusta vaatinut haava, johon laastari. Partiossa 11 miestä, joista kuudelle miehelle aloitettiin oireiden perusteella Diamox/Burana -lääkitys. Lisäksi vietettiin yksi ylimääräinen yö vuorella akklimatisoitumisen vuoksi. Huipulle pääsyprosentti 100.

 

Vuoristovaellukseen liityvät selkeät riskit

  • Railot, niihin putoaminen ja loukkaantuminen. Railojen jatkuva eläminen, jolloin se voi aueta mihin tahansa paikkaan ennalta aavistamattomasti. Ennakoiminen, kulkemalla aikana, jolloin jäätikkö elää vähiten. Aamupakkanen paras ajankohta.
  • Kivivyöryt, jotka tuhoavat kaiken eteensä osuneen. Erittäin hengenvaarallisia.
  • Lumi/jäävyöryt, usein kivivyöryjen seurana. Ennalta varottavissa, jos kulkee niinikään aamuvarhaisella, jolloin aurinko ei vielä sulata vuorien yläosia. Ennakoimalla laajan ja massiivisen lumiseinämän putoaminen, myös lähinnä iltapäivällä.
  •  Vuoristotauti: Selkeä vaara, jos nousu korkeuteen liian nopea. Kirjallisuudessa suositukset selkeästi käytäntöä aikaisemmin aloitettavasta Diamox-lääkityksestä, ja hitaammasta noususta korkeuksiin.
  • Korkeus: Selkeä putoamisvaara, jolloin käytettävä köysistöjä ja varmistuksia uhkaavissa paikoissa. Vaara ei ole aina vältettävissä, jos korkeuteen halutaan. Vuoristotauti lisää kuitenkin selvästi putoamisen riskiä! Vuoristotaudin välttäminen akklimatisoitumisella vähentää myös putoamisriskiä.

 

Mt. Blanc retkikunta, lääkintähuolto, partion mukana olevat lääkkeet ja välineet vaelluksen alkaessa:

 

Lääkkeet

Diamox  250 mg  Nr C
Diapam 5 mg Nr XXX
Dexametason 1,5mg Nr XXX
Nifangin 20 mg Nr C, koska vain yksi valoa kestävä rasia, ainoastaan pääryhmässä (KaroleForte)
Morphin 1 ml Nr 1
Burana 600 mg Nr C
Doximycin 100 mg Nr VIII x 2
V‑Pen Mega Nr XXX
Lidocain 50 ml
Spiritus fortis n 30 ml
Ringer steril katastrofipakkaus 1000 ml
Atropiini 1 ml
Adrenaliini 1 mg/ml 1 ml x 1
Hismanal mg Nr X
Oftan C‑C, silmätipat
Oftan‑klora, silmävoide
Oftan‑obucain
Sibicort 50 g

 

Välineet

“meikkipussi” lääkkeitä varten x 2
ruiskuja 1ml x 65 ml x 4
neuloja 22G 10 kpl
i.v. kanyyleja 2
DuoDERM E, koko 15 x 15 4 levyä
Mepitel, koko 10 x 18 x 2
Suturaatiosetti (neulankuljetin, sakset, kirurgiset atulat)
suturaatio lankaa 4 kpl
sideharsotaitoksia
hanskat  8 ½ x 3
reikäliinoja 3 kpl
urheiluteippi x 5
elastinen sideharso, koko 10 cm, ihoteippirulla x 1 x 4 kpl
Elastinen tukiside, idealside 2 kpl
steriilit haavalaput, koko 10 cm x 10 cm 2 pakettia
joditikut noin 20 kpl
rikkaneula  (sarveiskalvoroskan poistamiseen) x 1

 

Inventaario matkan jälkeen lääkintäpakkauksesta:

Meikki pussi 2 kpl
Elastinen sideharso 4 kpl
Urheiluteippi 1 rulla
Perfekta, idealside 2 rullaa
Hanskoja Nr 8½ 3 paria
Reikäliinoja 3 kpl
Mepitel 10 x 18 cm 2 kpl
Burana 600 (muovipussissa) Nr XXXII
Diamox 250 mg (muovipussissa) Nr VII
Sibicort vajaa 50 g
Joditikkuja 20 kpl
Duoderm E 3 levyä
Doximycin 150 mg Nr VIII x 2
Oftan dexa-chlora Nr I
Oftan Chlora Nr I
Oftan Obucain  Nr I
Ringer-steril katastrofipakkaus Nr I
Lidocain 50 ml
Diapam 5 mg Nr XXX
Dexamethason 1.5 mg noin Nr XXX
Vpen Mega noin Nr XXX
Suturaatiolanka/neuloineen 4 kpl
Hismanal 10 mg Nr X
Neuloja 22G 10 kpl
Iv-kanyyleja 2 kpl
Ruiskuja 1 ml 6 kpl
Ruiskuja 5 ml 4 kpl
Rikkaneula 1 kpl
Neulankuljetin 1 kpl
Sakset 1 kpl
Kirurgiset atulat 1 kpl
Haavalappuja 1 paketti
Morphin 1 ml
Atropin 1 ml
Adrenalin 1 ml
Ihoteippi 1 rulla
Spiritus fortis noin 30 ml