Artikkeli on julkaistu -90 luvun alussa TYKS:n lastenklinikan sisäisessä lehdessä ”Lapsus”.

 

Ihmisen ulkoloisia – onko niitä vieläkin?

Tiedättehän vitsin:

– Mikä on tuhatjalkainen, karvainen, niljakas ötökkä

– ??

– En minäkään tiedä, mutta sellainen kävelee juuri olkapäälläsi

– !!

 

Tämä vitsi tuli jostain syystä mieleeni kun tyttäreni valitti pään kutinaa ja tarkastin hänen hiuksensa. Korvan takana käveli monijalkainen otus ja sen munia löytyi lisäksi useita hiuksista. Koulusta oli aikaisemmin syksyllä tullut lappu, jossa neutraalisti, rutiininomaisesti, varoiteltiin koulussa esiintyvistä päätäistä. Lapun luettuamme ajattelimme vaimoni kanssa, että onneksi meillä on puhtaus sitä mitä se voi olla länsimaisessa yhteiskunnassa – Suomessa: 2 – 5 kertaa viikottain saunassa, pyykkikone joka yö käymässä (meillä käytetään yösähköä) ja ulkomaiseen siisteystasoon verrattuna puhtautta uhkuva asuinympäristö. Ei meillä täitä voi olla.

 

Diagnoosin tehtyämme ryntäsimme katsastamaan kotona olevia lähdekirjoja. Tietomme täistä oli suorastaan hävettävän pieni. Kyse on kuitenkin loisesta, joka elää ihmisen hiuksissa, ja jonka hoito kuuluu kaikkien mielestä lähes esihysteeriseen ajanjaksoon, jolloin ihmiset vain istuivat ja tuijottivat toisiansa – tylsää, todella tylsää (lainaus elokuvasta Pieni Merenneito).

 

Pediculus humanis (ihmistäi) on pieni siivetön hyönteinen, joka elää ihmisen ulkoloisena. Väriltään täi on vaalea, litteäruumiinen ja sen iho on sitkeä ja nahkamainen. Jalat ja tuntosarvet ovat lyhyet, silmät pienet ja tai kokonaan surkastuneet. Täitä tunnetaan noin 250 eri lajia. Ehkä tunnetuin on Pediculus humanis capitis (ihmisen päätäi) ja Pediculus humanis corporis (vaatetäi). Kuten nimikin kertoo, päätäi elää päässä ja yleensä suurempi vaatetäi vartalossa ja ihoa lähellä olevissa vaatteissa. Nykyisin ongelmana ovat lähinnä päätäit.

 

Täi munii päivittäin noin kymmenen munaa ja koko elinaikanaan noin 300. Munansa täi liimaa isäntänsä karvoihin, hiukseen. Ruumiinlämmössä muna kehittyy aikuisen näköiseksi hyönteiseksi ja luo kolmesti nahkansa ennen kuin on täysikasvuinen, minkä jälkeen elää noin seitsemän viikkoa. Koko elämänsä ajan täi käyttää ravinnokseen isäntänsä verta. Täi voi elintapojensa vuoksi levittää myös tauteja, joista tunnetuin on pilkkukuume. Sota-aikoina “juoksuhautakuume” oli täiden levittämä.

 

Tämä oli se tieto, jonka löysimme – eläinkirjasta! Mitään ohjetta hoitamiseen ei löytynyt. Terveydenhoitajan jakamana tietoa oli jonkin verran tullut. Joka tapauksessa tyttäreni pääsi välittömästi suihkuun ja hiukset pestiin DesintanR -shampoolla (omistamme pari koiraa, joihin ajoittain moista myrkkyä käytetään). Kammatessani hiuksia tiheällä kammalla sain kiinni viisi täitä – kaksi aikuista ja kolme keskenkasvuista. Otin ötökät mikroskooppilasille ja istutin ne 10 – 100 kertaisen suurennoksen alle, jolloin niiden sielunelämä paljastui. Lisäksi poimin muutamia saivareita – munia – ja tutustuimme lasteni kanssa niiden anatomiaan. Vaimo oli palannut sinne hysteeriseen ajanjaksoon ja kieltäytyi ehdottomasti katsomasta moisia komeuksia. Seuraavaksi kävimme läpi kahden muun lapsen päät ja lopuksi aikuisten päät. Voin vakuuttaa, että lisää löydöksiä oli, kylläkin alkuvaiheessa.

 

Seuraava toimenpide oli vuodevaatteiden ja kaikkien muidenkin hiusten kanssa tekemisissä olevien vaateparsien käsitteleminen. Onneksi Luoja lähetti Etelä-Suomen talvelle hyvin harvinaisen pakkaskauden auttajaksemme ja veimme kaikki mahdolliset vaateparret 15-20 asteen pakkaseen vuorokaudeksi ja sen jälkeen vielä pesimme ne. Seuraavana päivänä pesimme hiukset vielä uudelleen DesintanR tai FreedermR -shampoolla (jälkimmäisen mukana saa muuten tiheän täikamman).

 

Mainitsinkin aikaisemmin, että perheeseemme kuuluu kaksi koiraa. Pitkäkarvaisiakin kaiken kukkuraksi. Soitin eläinlääkärille, joka kertoi, että ihmistäi on ihmistäi (stupido)! Se voi jonkin aikaa loikkia koiran turkissa, mutta ei ole elinkykyinen eikä pysy kauan hengissä kauniissakaan turkissa.

 

Ongelmaksi muodostui kuitenkin täin munat – saivaret – jotka jäivät tiheästäkin seulasta vielä hiuksiin kiinni. Viikon aikana suosituin iltahuvimme olikin saivareiden yksi kerrallaan poimiminen. Apinoiden tavoin emme kuitenkaan niitä syöneet. Kun täin muna kehittyy aikuiseksi, tai edes toukka-asteelle, on se jälleen hoitojen saavutettavissa, joten myrkytys-hoito on suoritettava uudelleen myöhemmin. Toukka-asteella hyväkäs ei vielä ole sukukypsä eikä ehdi tekemään lisää munia.

 

Oliko tässä kaikki. Ei!!

 

Terveydenhoitajalle ilmoittamisen jälkeen koko koulu pienessä kunnassa tarkastettiin ja saatiin useampia täin kantajia kiinni. Lapset kertoivat, että kavereiden vanhemmat olivat kieltäneet lapsiansa leikkimästä sellaisten kanssa, joilla on löytynyt täitä. Paljastui useita lapsia, joilla täitä oli ollut aikaisemminkin, mutta vanhemmat olivat lujasti kieltäneet asiaa ilmoittamasta muille, koska perheen yleinen hygienia tuli silloin kyseenalaiseksi. Eräässä perheessä lapset olivat useita päiviä pois koulusta, ja äiti hysteerinen sitkeästi esiintyvien lemmikkien vuoksi.

 

Lopuksi: Täiesiintymät ovat lähinnä kansanterveystieteellinen ongelma, hoito on keskitettävä kouluihin. Asiasta täytyy informoida vanhempia. Täiden elintavat, sekä niihin liittyvät tuhoamistavat on saatava vanhempien tietoisuuteen. Salaaminen ja sosiaalisen elämän rajaaminen ei ole oikea hoitomuoto. Terveydenhoitajat kouluissa ovat avainasemassa. Keskivertolastenlääkärit – joilta asiaa usein konsultoidaan – saavat tietoa asiasta hämmästyttävän vähän. Täit iskevät imukärsänsä kaikkiin ihmisiin, jotka tarjolla ovat – riippumatta hygieniasta.

 

Nalle Puhin sanoin:

“Entä miten sinä voit?”

“En oikein voi, on ottanut voimille!”

HH