Vesirakkulat selässä, jotka tuntuvat koko ajan paidan koskettaessa ihoa ja jotka estävät nukkumisen selällään, kipeät lihakset, jotka tunnet pienestäkin liikkeestä, kosketusarat jalkaterät, jotka tunnet jokaisella askeleella, hiertymät ympäri kehoa tekevät olon välillä todella tukalaksi, henkinen tyhjyys, joka tulee kun saat suuren projektin päätökseen. Listaa voisi jatkaa ja jatkaa. Nuo ovat niitä asioita, jotka tulevat Ironmanin jälkeen väistämättä lähes joka kerta. Nuo ovat pikkujuttuja kuitenkin, kun saa kokea jotain aivan käsittämättömän hienoa. Suurta iloa ja ylpeyttä, mitkä antavat voimia enemmän kuin ikinä voisi kuvitellakaan.
Kolme vuotta takaperin olin tällä taianomaisella Havaijin saarella ensimmäistä kertaa kisaamassa MM-tittelistä triathlonin kuninkuus eli Ironman matkalla. Tuolloin kisasin ikäryhmässä 25-29 ja olin seitsemäs. Tuosta matkasta jäi sellainen tunne, että minä haluan tulla vielä takaisin ja tehdä paremman kisan. Oppia olin saanut ja ajatus kehityskohteista oli melko selkeä.
Kolme vuotta meni nopeasti ja viime lauantaina seisoin Kailua pierin alueella yli 2000 muun triathleetin kanssa odottamassa pääsyä aloittamaan matkaa, joka tulee säilymään muistoissa loppuelämän.
Uinti
Klo 7:05 kaikki ikäryhmänaiset saivat luvan siirtyä veteen odottamaan klo 7:20 tapahtuvaa starttia. Sijoittauduin lähelle oikeaa reunaa eturiviin, sillä ajattelin että siitä olisi helppo lähteä suunnistamaan poijujen mukaisesti. Jo starttia odotellessa tunsin, että alku tulee olemaan aikamoista painia. Vieressäni olevat naiset tönivät aika reilusti, jotkut tulivat jopa yli hakiessaan paikkaa “lähtöviivalta”. Onneksi tätä ei kestänyt kuin reilu 10 minuuttia, jonka jälkeen kanuunan ääni päästi meidät matkaan. Uinti oli alussa haastavaa enkä oikein saanut kunnon rytmiä päälle. Vasta noin 2km kohdalla sain omasta uinnista kiinni ja sen jälkeen matkanteko alkoi todella muuttua vahvaksi. Ohittelin edessä meneviä naisia ja aikaisemmin lähteneitä miehiä. Uintiin käytin 1:03, mikä oli ihan hyvä alku kisaan.
Pyörä
Vaihto meni rutiininomaisesti ilman mitään ongelmia. Kypärä päähän ja pyörä mukaan omalta vaihtopaikalta. Pyöräilyyn lähdin maltilla, sillä alkuun ajettiin pieni kaupunkikierros, ennen Queen K Highwaylle siirtymistä. Kaupunkipätkä oli ruuhkainen ja yksi suuri tavoite oli pysyä ehjänä. Vaikka tuolla osuudella oli paikoin ohituskielto, niin porukkaa tuli vauhdilla takaa oikealta ja vasemmalta. Aika turhaa riskinottoa ja muiden turvallisuuden vaarantamista. Kun vihdoin pääsin moottoritielle, aloitin keskittymään omaan ajoon. Tavoiteteho löytyi helposti ja jalat tuntuivat todella vahvoilta. Oli tunne, että tänään pyörä tulee olemaan vahvaa, kunhan en tee turhia virheitä. Heti pyöräilyn alusta saakka lähdin toteuttamaan suunniteltua energia- ja nestehuoltoa: 30min välein geeli, 10min välein juomaa ja lisäksi 1-2 energiapatukkaa. Myös kehon viilentäminen oli mielensopukoissa tehtävälistalla heti alusta lähtien.
Muistutin itselleni säännöllisesti juo, syö, viilennä, pidä kontrolli ajossa, tarkkaile sykettä, kuuntele kehon viestejä. Näillä ajatuksilla mentiin ja pian edessä oli jo Hawin nousu. Nousun olin ajanut kerran sekä ylös että alas ennen kisaa, joten tiesin miten tulen tuon osan ajamaan. Ylämäkiin tehot kontrolloidut ja laskuun painetta pedaliin. Nousu osuus meni todella hyvin ja melko nopeasti tulikin Hawin kylä ja odotettu kääntöpaikka. Oli hienoa kuulla suomalaisten kannustusta tuolla, se antoi lisää virtaa lähteä paluumatkalle. Kotimatka siis alkoi tuosta pisteestä. Lähes 30km alamäkeä oli seuraavana vuorossa. Pidin ketjun kireellä ja paineen pedalilla. Pientä puuskittaista sivutuulta oli laskussa, mutta se ei haitannut millään tavoin ajamista. Koko loppumatkan tuuli auttoi kyllä paljon matkantekoa. Myötätuulta ja sivumyötäistä oli loppumatka. Pyörä oli loppuun asti vahvaa ja tunne jaloissa hyvä. Aika 5:07 oli kovempi, mitä olin ajatellut. Eikä aikaisemmista kisoista liiankin tutuksi tullutta selkäkipua ollut ollenkaan.
Juoksu
Juoksun alussa usein jalat ovat hieman tönköt, mutta kun ne tottuvat iskutukseen ja saa asennon kuntoon niin yleensä saa rytmin päälle ja vauhdinkin kohtuulliseksi. Nyt odotin toiveikkaana, mutta kyllä tuli Ali’i Driveä pitkin juostessa selväksi, että tulossa on suuri henkinen taisto. Hain rytmin jalkoihin, mutta vauhti ei ollut lainkaan mitä tavoittelin. Pieni henkinen lamaannus meinasi tulla, mutta nopeasti karistin sen pois mielestä ja lähdin kasaamaan ajatusta uudelleen. “Tällä mennään ja pyritään vain pitämään paketti kasassa niin hyvin kuin pystyn”, ajattelin. Jaoin juoksun mielessäni neljään osaan:
1)Ali’i Drive kääntöpaikalle
2)Ali’i Drive kääntöpaikalta Palani Roadille
3)Energy labin kääntöpaikalle
4)Maaliin
Etenin osan kerrallaan enkä miettinyt jäljellä olevaa matkaa, menin vain. Kuumuus oli jotain aivan kamalaa. Onneksi huoltopisteet olivat melko tiuhaan ja sain viilennettyä itseäni koko ajan. Join vettä, urheilujuomaa ja välillä colaa. Otin 5km välein geeliä ja tunnin välein suolatabletin. Tämä toimi eikä energian kanssa ollut mitään ongelmia.
Korvienväli oli kovilla juoksussa. Välillä jouduin todella vakavasti keskustelemaan itseni kanssa ja tsemppaamaan itseäni sen minkä pystyin. Ajattelin Pauli Kiurun sanoja, jotka hän oli jakanut Suomalaiset Konalla facebook ryhmään, “Luovuttaminen on ikuista, kipu ja tuska väliaikaista”. Nämä sanat iskivät mieleen vaikeimpina hetkinä. Myös tieto, että olen kiinni top 5 sijoituksessa antoi paljon voimaa taistella väsymystä vastaan. Matka eteni ja vihdoin pääsin juoksemaan loppusuoraa Ali’i Driveä pitkin. Juoksuaika 3:34.
Maalissa nostin kädet ilmaan ja olin iloinen, helpottunut ja ylpeä itsestäni. “Heidi, you are an Ironman”! Kaikui korviini kuulutuksesta.
Tähän kisaan asetin itselleni kaksi tavoitetta:
1) Alle 10h
2) Top 5 ikäryhmässäni 30-34-vuotiaat
Molemmat tavoitteet täyttyivät, sillä aikani oli 9:53:36 ja sijoitukseni viides! Olen tyytyväinen kokonaissuoritukseeni, vaikka juoksuun asetetut tavoitteet eivät täyttyneet.
Kilpailun aikana ajatuksissani oli kaikki ne ihmiset, jotka ovat olleet mukana tällä matkalla niin kotona kuin paikan päällä. Kiitos kannustuksesta ja tsempeistä kaikille! Tälle matkalle lähti minun mukaan Kaisu, Tuija, Sanna ja Kaisun äiti eli meidän “reissu äiti ” Ulla. Seurueemme on nähnyt ja kokenut yhdessä matkan aikana jo kaikenlaista, mutta ilman heitä tämä kokemus ei olisi yhtä hieno kuin se on. Kiitos Kaisu, olet jaksanut minun toisinaan hyvinkin itsekkään urheiluni ja olet jaksanut tsempata minua ja olet ollut mukana tässä, “meidän yhteisessä projektissa”kuten olen usein sanonut meidän yhteisillä juoksu/pyörälenkillä. Kiitos ystävistä parhain Tuija, sinä olet timantti minulle. Kiitos meidän “reissu äiti” Ullalle, kun olet ollut kannustamassa minua jo kolmatta kertaa Ironman kisoissa. Kiitos Sanna, sinä huippufysio, jonka hyppysissä kaikki solmut aukeaa kehosta.
Ilman osaavaa valmennusta urheilija ei kykene hyviin suorituksiin. Olen todella etuoikeutettu, sillä minulla on osaavat valmentajat, ilman heidän osaamistaan tämä ei olisi ollut mahdollista. Kolmivuorotyön yhdistäminen tavoitteelliseen urheiluun ei ole helppo yhdistelmä, mutta me olemme saaneet sen toimimaan!
KIITOS Jean Decrette, Eki Lonka ja Mikko Perttinä!
Kiitos harjoituskavereilleni, jotka eivät ole päästäneet minua helpolla treeneissä. Iso kiitos Matti Hurula, yhdessä olemme edenneet treeneissä kohti tätä kisaa. Yhdessä kävimme karsimassa Itävallassa ja saimme paikat. Ilman Matin tukea ja seuraa olisi moni harjoitus ollut vaikeampi.
Kiitos Teemu Toivanen, arvostan todella paljon, että lähdit sparraamaan minua pitkiin juoksuihin. Kiitos Lotta Lumiala, sinun positiivinen energia tarttui aina, kun yhdessä lähdettiin liikkumaan. Yhdessä olemme vahvoja, kuten sanotaan ja se pitää täysin paikkansa!
Kiitos yhteistyökumppaneille, teidän tuki on ollut todella arvokasta.
HealH Oy
KUTU Triathlon
Kunnonsali
Pyörämoilanen
Lumidental
Untamon Urheilu
Savon Kunto ja Kosteus
Karrak
Endurance Sports Finland
Kommentoi