Nyt kun aikaa on kulunut ja harjoitukset ovat jälleen alkaneet kohti seuraavia tavoitteita, on hyvä tarkastella mitä tuli tehtyä ja miten onnistuin kisassa.
Minun ensimmäinen Ironman eli täydenmatkan kisani oli siis 28.6.2015 Itävallassa. 10 vuotta takaperin, kun aloitin tämän kolmen kestävyyslajin kompinaation eli triathlonin, ajatuksiini ei sopinut yhtälö 3,8km uinnista, 180km pyöräilystä ja 42,195km juoksemisesta peräkkäin. Hullun hommaa ajattelin, kun tiesin kuinka maratonin mittainen juoksukin oli vaativa itsessään. Taisin silloin sanoa leikilläni minulta kysyttäessä ironmanista, että katsotaan sitten 10 vuoden kuluttua. 10 vuotta triathlonharjoittelua taisi pehmentää pääni ja siellä minä seisoin Klagenfurthissa Wörtherseen rannalla kuuden jälkeen valmiina päivän koitokseen.
Ilmoittauduin ennen kisaa first wave-aaltoon, johon pääsy edellytti alle tunnin uintiaikaa 3,8km uintimatkalla. Tähän lähtöön taisi olla noin 500 paikkaa tarjolla ja kyllä se siltä näyttikin rannalla seistessä. Mustapukuisia miehiä ja kourallinen naisia odottivat kaikki jännityksellä lähtölaukauksen merkkiä. 6:50 se sitten tapahtui, matkaan lähdin vasemmalta toisesta rivistä. Ajettelin, että kaikki ympärilläni olevat uivat alle tuntiin, mutta todellisuus alkoi tulla vastaan noin 500m uinnin jälkeen. Vapaauinnista ei ollut tietoakaan, kun meno muistutti enemmänkin vesipallouinnin ja rintauinnin yhdistelmää. No panic, ajattelin ja lähdin suuntaamaan kohti väljempiä vesiä. Kilometrin kohdalla, ensimmäisen kääntöpoijun luona sain omasta uinnista vihdoin kiinni. Siitä pääsin uimaan rentoa uintia koko loppumatkan ajatuksissani vain, ettei pidä nyt yhtään kiristää, mahdollisimman helppoa uintia. Nousin vedestä aika tasan tunnin uinnin jälkeen. Olin laskenut, että kaiken mennessä hyvin uintiaikani tulee olemaan 57min luokkaa. 3 minuuttia meni yli, mutta se ei haitannut menoa. Vaihtoon vaan, kypärä päähän, numerovyö lanteille ja eikun menoksi.
Pyöräilyyn minulla oli selvä suunnitelma, jota lähdin toteuttamaan heti alkukilometreistä lähtien. Rentoa ajoa, yhtään ei saa jaloissa tuntua hapotusta, ylämäkiin helpotusta, alamäet ja tasaiset pätkät hyvällä rytmillä, ja tietenkin huomio energiahuoltoon heti alusta asti. Energiahuoltoon pitkissä suorituksissa tulee panostaa ja miettiä tarkkaan, miten tulee sen toteuttamaan suorituksen aikana. Olen pitkissä kisoissa toteuttanut jo monta vuotta ravitsemusterapeutti Merja Kiviranta-Mölsän ohjetta, jonka häneltä sain vuonna 2009 tehdessäni ensimmäisen puolimatkan triathlonin. Luotan Merjan ammattitaitoon 100%, sillä onhan hänellä myös kovat meriitit triathlonuraltaan. Tieto ja omakohtainen kokemus, mikä sen parempi yhdistelmä! Heti pyöräilyn alusta lähtien 30min välein energiageeliä ja tunnin aikana yksi 0,75l pullo noin 6% urheilujuomaa tyhjäksi. Urheilujuomana minulla oli Leaderin active sport mustaherukka, johon olin lisännyt hieman Leaderin bcaa-aminohappovalmistetta. Lisäksi minulla oli mukana myös yksi Leaderin proteiinipatukka, mikäli alkaisi tuntua että tarvitsee jotain kiinteää syötävää.
Pyöräily tuntui vahvalta alusta saakka ja pääsin hyvään letkaan ajamaan. Vauhti oli tasaista ja kilometrit taittuivat joutuisasti toisensa perään. Kaksi 90km lenkkiä oli ajettavana, yhdellä kierroksella noin 900m nousua, mutta vastaavasti todella hyviä ja vauhdikkaita laskuja ilman älyttömiä mutkia. Ensimmäinen lenkki meni todella helposti keskivauhdin ollessa reilu 35km/h. Hyvissä voimissa kaarsin toiselle kierrokselle. Ennen kisaa pieni pelko oli selän toiminnasta, tuleeko lannerangan alueelle lihasjumi, joka haittasi hieman juoksua kuusi viikkoa takaperin St. Pöltenin 70.3 kisassa. Viimeisessä ylämäessä se sitten iski, tiesin että nyt selkä jumii enkä pystynyt sillä hetkellä siihen vaikuttaamaan millään tavoin. Viimeiset 30km pyrin vain pitämään ajatukset positiivisina, hain hyvää ajo-asentoa ja sitä kautta pyrin helpottamaan tilannetta. Aikaa pyöräilyyn meni 5h 14min, juuri siihen mitä olin alustavasti laskenutkin. Hienosti menee ajattelin vaihdossa, kun vedin lenkkareita jalkaa ja kokosin ajatuksiani tulevaan maratoniin.
Juoksu osuus oli vielä siis edessä, reilu 42km sisältäen kymmeniä tuhansia askeleita ja alla jo 6,5h matkaa. Olin laskenut ennen kisaa, että kaiken mennessä hyvin juoksuaikani tulee olemaan 3:10-3:20 välillä. Tiesin mitä vauhtia lähteä liikkeelle ja luottavaisena omasta juoksukunnosta lähdin matkaan. Juoksureitti oli kahtena 21 km kierroksena. Ajatuksissa kierroksen pituus tuntui todella pitkältä, mutta negatiivisille ajatuksille ei näillä matkoilla pidä antaa tilaa mielessä yhtään. Tyhjää päässä, se on paras vaihtoehto. Heti juoksun alussa, oman huollon kohdalla, jouduin pitämään huoltotaukoa, kun selän tilanne ei ollut paras mahdollinen. Pussiin olin laittanut kylmävoidetta, pari energiageeliä ja pieneen mingrippussiin 600mg buranan ja 1000mg panadolin. Hieroin siinä nopeasti kylmää selkään ja otin geelin taskuun ja pikkupussin käteen ja jatkoin matkaa. Kylmä rauhoitti lannerangan alueelle muodostunutta lihasspasmia ja juoksu helpottui. Kilometrikyltit vaihtuivat ja kohta olinkin jo 10km kohdalla. Nyt oli aika ottaa pikkupussin sisältö. Huoltopisteen kohdalta juomaa naamariin ja tabletit soljahtivat mahaan. Kipulääkkeitä ei kannata turhaan ottaa kisan aikana eikä muutoinkaa, jos sen käytölle ei ole indikaatiota. Vatsalle tulehduskipulääkkeet ovat myrkkyä, ne lisäävät mahahaavan riskiä 3-5 kertaiseksi. Itse jouduin selän kivun vuoksi ottamaan lääkkeet. Juoksu kulki hyvin ja ensimmäinen kierros taittui 1:35h. Jes, nyt menee hyvin tsemppasin itseäni.
Juoksun aikana energiahuolto muodostui geeleistä ja huoltopisteillä tarjotuista juomista. Juoksun tuoma mekaaninen ärsytyksen vuoksi vatsani ei pysty sulattelemaan kiinteää ravintoa, joten nestemäisillä mentiin. 5km välein geeliä ja jokaisella huoltopisteellä nestettä. Lisäksi kehon viilennykseen kylmiä sieniä ja jääpaloja. Kyllä tuntui hyvältä puristaa sienistä kylmää vettä päähän ja heittää pari jääpalaa triathlonasuun. Huoltopisteet toimivatkin hyvinä etappeina, kun 30km jälkeen alkoi jaloissa tuntua päivän aikainen matkanteko. 12km eli vajaa tunti matkaa jäljellä ajattelin ja pyrin vain entistä tiukemmin keskittymään hyvään juoksuasentoon ja jalkojen tasaisen rytmin säilymiseen. Sanotaan, että maraton alkaa vasta 35km kohdalta ja kyllä se niin vain on. Jokaisella juoksemallani maratonilla 37km on ollut piste, jossa alkaa ns. painamaan jaloissa ja niin kävi tälläkin kertaa. Viisi viimeistä kilometriä olivat kisan raskaimmat. Tsemppasin itseäni enemmän ja enemmän ja kävin monologia mielessäni. ”Heidi sinä teet sen, muutama hassu kilometri ja sinusta tulee Ironman. Tämä pätkä, niin olet saavuttanut yhden pitkäaikaisen haaveesi”. En antanut keskittymisen herpaantua, nyt tarvittiin sitä suomalaista sisua. Jalat alkoivat kertomaan kramppien tulosta 3km ennen maalia, mutta en antanut ajatukselle valtaa. Vauhti taisi aavistuksen tippua loppua kohden, mutta sillä ei ollut enää merkitystä. Nyt yritin vain pitää jalat juoksussa ja mielen kirkkaana. Viimeinen kilometri oli vaikea, pohkeet olivat aivan kramppien rajoilla ja taistelin sitä vastaan. Eki ja Raija olivat juuri hyvällä paikalla antamassa viimeiset tsempit ja se toi lisää puhtia. Jaloista viis, minähän en kävele maaliin, minä juoksen ja piste! Maalisuoralla ihmisjoukon seasta kuulin tuttuja ääniä, siellä olivat Kaisu, Tuija ja Mari, heille ylävitoset vielä ja sitten vielä viimeiset metrit. Ironman kyltin alitus ja maaliin tulo tuntui aivan huikeelta. Kyllä siinä silmät kostuivat ja tunteet olivat aivan mielettömät. Aivan mahtavaa! 🙂
Oman maaliin tulon jälkeen jännitystä toi vielä 25min odotusaika tiedosta, lähteekö tämä tyttö Hawaiille isoihin kisoihin. Olin ainoa sarjastani, joka oli first wave-lähdössä, joten jouduin jännäämään lähtöjen välisen ajan. Oma aikani 9:41 oli niin hyvä, että sarjassani kukaan ei tullut ohi, toiseksi tulleen aika oli yli 10h, joten lähtö Hawaiille varmistui. Kaksi unelmaa täyttyi saman päivän aikana, ironman ja Hawaiille lähtö.
