Uutta harjoituskautta aloitellessa on hyvä hieman mennä ajassa taaksepäin ja pohtia mitä viime kauteen mahtui. Plussat ja miinukset tulee käydä läpi itselleen rehellisesti jotta tulevalla kaudella voisi jotakin parantaa eikä harjoitukset jää junnaamaan paikalleen. Harjoittelussa tulisi aina löytää jotain muutosta, sillä ärsykevaihteluiden kautta kehitystäkin tulee. Muutosten ei tarvitse olla suuria, esim. juoksussa lopettaa jokaisen harjoituksen 100m rentoihin kiihdytyksiin. Vuodessa laadukasta juoksua tulee tällä tavoin aika monta kilometriä ja varmasti askel rullaa paremmin!
Vuosi takaperin elämäni oli todella erilaista, sillä ”kotini” oli Tikkakoskella Ilmasotakoulussa. Olin suorittamassa naisille vapaaehtoista asepalvelusta, joka lopulta kesti 347 päivää. Ajatus armeijaan lähtemisestä oli mielessäni joskus nuoruudessa, mutta opiskelujen ja muiden elämässä olevien asioiden vuoksi se oli jäänyt vain ajatuksen tasolle. Alkuvuonna 2014 töissä ollessani keskustelu työkaverin kanssa tulevaisuuden suunnitelmista herätti ajatuksen armeijasta. ”Nyt oli viimeinen mahdollisuus lähteä jos haluan, sillä ikäkin alkaa tulemaan vastaan”, ajattelin ja hain armeijaan. Pääsin erikoisjoukkohaussa Tikkakoskelle. Astuin 7.7.2014 asepalvelukseen ja samalla maailmaan, josta minulla ei ollut minkäänlaista ennakkotietoa. Tiesin, että vuodesta ei tulisi helppoa, mutta otin haasteen vastaan. Monet sanoivat, että urheilusta ei tule armeijassa yhtään mitään jos ei ole urheilujoukoissa, mutta en antanut noiden puheiden vaikuttaa itseeni. Olihan minulla aika kova tavoite, elämäni ensimmäinen Ironman kesällä 2015.
Harjoitussuunnitelmaa kaudelle ja harjoitusjaksoille laadimme valmentajieni Ekin ja Jeanin eli Titin kanssa yhdessä ja päätimme rakentaa harjoittelun harjoitusviikonloppujen ympärille. Tarkoituksena oli panostaa täysillä viikonloppuihin ja tehdä 1-2 x kk treenileiri Kuopiossa, jolloin harjoittelussa oli Ironmanin kaltaista voluumia ja tehoja. Viikon harjoitukset sidottiin päiviin, mikä teki ohjelmasta selkeän ja helpon toteuttaa. Esimerkki viime talvelta:
Ma Juoksu 12-15km + tekn./koord. + lyhyet vedot esim. 10 x 100m/100m + lihaskunto
Ti pyörällä Jyväskylään 30km + uinti 1,5h + pyörällä Tikkakoskelle 30km
Ke Juoksu 18km: 3 x 10 x 30”/30” + lihaskunto
To pyörä 2-2,5h (trainer) monipuolinen
Pe uinti 1h (Kuopio klo 19)
La yhdistelmä:uinti 1,5h – juoksu spinningiin 1h (ulkona) – spinning (seuran) 2h – juoksu 20-30min (matolla)
Su ap: uinti 1-2h
Su ip: pyörä 2h ennen Tikkakoskelle lähtöä klo 17
Päivät menivät todella nopeasti. Päivittäin herätys kaikui yksikössä klo 06:00 ja heti silmien avauduttua alkoi punkan laitto, vaatteiden pukeminen ja muut aamutoimet. Klo 8:00 alkoi päivän ohjelma, joka kesti vähintään klo 16:00 saakka. Poikkeuksia oli ja paljon eikä ollut harvinaista, että koulutukset kestivät myöhään iltaan saakka. Puhumattakaan viikon kestäneistä maastoharjoituksista, jolloin yötkin valvottiin. Harjoitusvapaita anoin ja mielestäni minuun suhtauduttiin hyvin. Sain harkkavapaita aina, kun niille ei ollut estettä koulutusten vuoksi. Yleensä vapaa alkoi klo 16:30 ja se tarkoitti minulle vain yhtä asiaa, treeniä! Illat menivät pääsääntöisesti harjoitusten parissa, eikä oikeastaan vaihtoehtoja ollut. Tiistaisin minulla oli viikoittain uintipäivä, mikä tarkoitti sään salliessa pyöräilyä Tikkakoskelta Jyväskylään. Välillä oli todella haastavaa ajaa cyclolla sohjossa ja pimeässä, vaikka pyörässä oli kaksi valoa ja kypärässä vielä yksi. 30km matkaa uimaan ja sama takaisin. 10 cm ajourassa tien reunassa pilkko pimessä ajaessani muutamaan otteeseen mielessä kävi, että voisihan sitä päästä helpommallakin. Mutta se ei ole ikinä ollut minun tapani toimia, haasteisiin tulee tarttua ja pyrkiä sopeutumaan tilanteisiin ja tehdä parhaansa kulloisessakin tilanteessa. Jos olisin elämäni ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla lyönyt hanskat tiskiin, niin en olisi ikinä aloittanutkaan urheilua enkä olisi päässyt kokemaan toinen toistaan hienompia hetkiä elämässäni.
Olin onnekas, kun pääsin uimaan Swimming Jyväskylän Masters ryhmän kanssa. Se oli minulle todella iso juttu. Laadukkaita kovatehoisia harjoituksia huippuosaajien ohjaamana ja tosi hyvässä porukassa. Oli ilo saada uida heidän kanssaan, kiitos heille!
Koko vuoden noudatin tarkkaan valmentajien laatimia harjoitusohjelmia, joita ilman en varmasti olisi saanut itseäni pitkien koulutuspäivien jälkeen juoksemaan räntäsateeseen 20km lenkkejä, polkemaan Jyväskylään uimaan tai tekemään +100km pyörälenkkejä. Päättäväisyys ja periksiantamattomuus ovat olleet minun vahvuuksiani läpi elämäni ja nyt se konkretisoitui 100%:sti. Treenasin pääsääntöisesti yksin Tikkakoskella ja viikonloppuisin pyrin saamaan harjoituksiin treenikavereita.
Helppoa ei ollut, välillä olo oli kuin hakatulla, mutta päättäväisesti etenin päivä kerrallaan. Tuleva tavoite oli kirkkaana mielessäni, joka kerta kun tuntui että olisi ollut helpompaa vain lähteä muiden kanssa sotilaskotiin viettämään iltaa. Nuo hetket ja kaikki ne vaikealta tuntuneet harjoitukset olivat vain vahvistamassa henkistä kapasiteettiani kesän kisoissa.
Kevättä kohti harjoittelu muuttui enemmän ja enemmän Ironmaniin tähtääväksi, mikä tarkoitti pitkiä yhdistelmiä niin viikolla kuin viikonloppuisin. Käytin vapaa-aikani 16:30-22:00 lähes päivittäin kokonaan treenien parissa. Monet pitivät minua hulluna, mutta itse tiesin täysin mitä tuleva kisa minulta vaatii ja mitä sen eteen tulee tehdä.
Kesän koitokset alkoivat toukokuussa St. Pöltenin Ironman 70.3 kisalla. Kunto oli täysi arvoitus vielä tuossa vaiheessa. Ulkona tehtyjä pyörälenkkejä ei ollut paljoa, eikä ainuttakaan avovesiuintia. Hieman hirvitti, mutta rohkeasti lähdin matkaan. Vastoinkäymiset pyörän kanssa olivat tänä kesänä oikea riesa. St. Pöltenissä kaksi päivää ennen koitosta huomattiin, että takavaihtaja oli mennyt rikki. Onneksi se saatiin korjattua ja pääsin starttamaan. Kisa sujui ihan ok, mutta pyöräilyn vähyys näkyi ajossa ja se myös lukitti alaselän, joka osaltaan pilasi juoksun. Vaikeuksista huolimatta sain paikan elokuulle Zell am Seen Ironman 70.3 MM-kisoihin. Kausi oli avattu ja seuraava kisa olikin sitten Ironman Austria, johon olin valmistautunut kaksi vuotta.
Armeija meni omalta osaltani todella hyvin. Minusta tuli Tutka-aliupseeri ja arvoltani kersantti. Tutkaryhmässä meillä oli todella hyvä pieni porukka, pojat ja minä. Kaikki yhteiset hetket olivat ikimuistoisia ja etenkin loppuvaiheen maastoharjoitukset ovat jääneet mieleeni. Oli ilo olla osa tuota upeaa porukkaa. Kotiutuminen armeijasta oli 18.6. eikä aikaa tulevaan täydenmatkan kilpailuun ollut kuin reilu viikko. Turhalle jännitykselle ei siis jäänyt tilaa yhtään. Ensimmäinen täydenmatkan kisani meni aikalailla suunnitellusti. Ensimmäinen kisa on aina ensimmäinen eikä siihen voi oikeastaan valmistautua täysin. Matka on pitkä ja mitä vain voi tapahtua. Onneksi tähtikuviot olivat suotuisasti tuona päivänä ja sain tehtyä suorituksen, jolla lunastin lipun legendaariseen ja kaikkien triathlonistien unelmaan Hawaiin Ironmaniin.
Kaudelle minulla ei oikeastaan ollut alustavasti suunnitelmia täydenmatkan kisan jälkeen, mutta nyt uusi tavoite tuli lokakuulle. Unelma oli käynyt toteen. Harjoittelu alkoi heti Itävallan kisan palautumisen jälkeen ja mielestäni onnistuimme rakentamaan todella hyvän harjoitusjakson, jolla sain kuntoa nostettua vielä pykälän ylöspäin. Treenit menivät paremmin päivä päivältä ja viimeistely harjoitukset antoivat luottoa omasta kunnosta.
Ennen Hawaiin Ironmania kävin kisaamassa 70.3 MM-kisat Itävallassa, mutta siitä ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Huonoja kisoja tulee väistämättä, mutta niihin on turha jäädä jumiin. Kisa tulee käydä läpi ja etsiä syyt epäonnistumiseen ja löytää myös hyvät puolet, sillä niitäkin jokaiseen kisaan mahtuu. Hawaiin kisasta voitte käydä lukemassa oman kirjoituksen, joten en nyt mene siihen sen enempää. Todettaneen että nälkää jäi ja paljon, juoksun osalta eniten. Juoksukunto oli hyvä, mikä ei näkynyt itse kisassa. Tulos oli kyllä ensimmäiselle kerralla hyvä ja nyt tiedän mitä pitää parantaa, jotta tulos olisi parempi.
Uusi syksy on tullut ja harjoitukset jatkuvat normaaliin tapaan jälleen kotona Kuopiossa. Treeneissä on nyt mukavaa tekemisen meininkiä, kun olemme saaneet pienen ns. ”Team Ekin tallin” muodostettua, jossa mukana on suomalaisia triathlonin ja masters uinnin kärkeä. Pitkät juoksutkin menevät kuin itsestään kun saan juosta sunnuntaisin kovien kestokoneiden kanssa. Ei voi valittaa! 2-3 vuoden päähän tähtäävän projekti on siis alkanut. Tuossa ajassa kaikkia fyysisen kunnon osa-alueita pystyy kehittämään kunnolla ja järkevästi. Tämä triathlon, etenkään pitkät matkat, kun ei ole kaikkitännehetinyt-laji. Olisihan se tietenkin hieman helpompaa jos elämässä ei olisi kuin urheilu, mutta asia kun ei ole näin, niin niillä mennään mitä on ja pyritään tekemään tilanteiden mukaan parhaansa. Kun uskoo itseensä ja on valmis tekemään kovasti töitä unelmiensa eteen, niin varmasti jonakin päivänä tehty työ tuottaa tulosta ja silloin voi nostaa kädet ilmaan ja tuulettaa!
Kommentoi