Korvien tutkiminen onnistuu parhaiten siten kuin “Lapsi vastaanotolla” -osiossa on esitetty. Korvien katsominen on yleensä kivuton toimenpide ja kannattaa vastaanottotilanteessa suorittaa ennen kuin lapsi aloittaa varsinaisen huutamisen. Siten vältytään “huutopunerruksen” tulkitsemisesta tulehdukseksi. Kaikilla lapsilla ei suinkaan moista punerrusta tule, mutta joillakin kyllä.

Joskus korvia, ikävä kyllä, joudutaan puhdistamaan, jolloin tuntemusta tutkimuksesta tulee varmasti. Lapselle EI saa kertoa etukäteen, että “ei se satu”.  Joskus korvaa joutuu puhdistamaan vaikusta, jotta näkyvyyttä tulisi tärykalvolle saakka. Luisen korvakäytävän iho on lähes suoraan luukalvoon yhteydessä ja siten hyvin herkkä kosketukselle. Pelkkä kovan vaikkukokkareen liikahtaminen voi aiheuttaa tuntemusta, joka kirvoittaa mekkalaa.

Jätän tähän yhteyteen tuon kuvasarjan lapsen kiinni pitämisestä – tiukasti, mutta hellästi.

 

Tutkimusasento: Istuen, selkä äitiin/isään päin, toisella kädellä halaus lapsen käsien yli, toisella ote päästä korvan yläpuolelta

 

Korvaan asetetaan korvalampun suppilo mahdollisimman varovaisesti. Kun korvalehdestä hieman vetää taaksepäin, oikenee korvakäytävässä oleva mutka ja tärykalvo tulee yleensä ilman vaikeuksia näkyviin. Se, miten näkemäsi tulkitset, vaatii kokemusta. Usein tärykalvo on selkeästi tulkittavissa terveeksi – vaalea, heijasteinen, läpikuultava. Joskus se on mattamaisen, kellertävän harmaa – se on silloin mahdollisesti vain paksu, mutta terve – se voi olla välikorvaontelon eritteen vuoksi paksulta vaikuttava, siis korvassa on tulehdus; liimakorva, tai akuutti kovatulehdus. Toisinaan tärykalvo on punainen – taas syynä voi olla tärykalvon tulehdusreaktio – siis tulehtunut, tai vain lapsen huudon aiheuttama verekkyys värjää tärykalvon – siis korva on terve. Joskus korvassa bullamainen rakkula – silloin puhutaan myringiitistä – ja korva on taatusti kipeä.

Tällä yllä oleva luettelo on vain kalpea aavistus, mitä kaikkea tärykalvosta näet, kun sitä tarkkailet. Lista on auttamattoman vajaa ja senpä vuoksi korvaan täytyy katsoa, kun se on kipeä ja osata tulkita mitä näkee, kun sinne katsoo.

Viime aikoina on lanseerattu “tympanometriä” korvan tutkimuksessa. Moinen laite lähettää ääniaaltoja – kuulumattomia – korvaan ja sen heijasteen avulla voidaan nähdä, onko tärykalvo liikkuva – siis terve – vai “jumissa” – siis tulehtunut.

Sanon tässä nyt mahdollisimman ponnekkaasti: Tympanometri on laite, jolla voit heittää vesilintua! Toivon tympanometrikauppiaan ottavan minuun yhteyttä, jos  tätä tekstiä lukee. Haluan, että joku yrittää vakuutta moisen vempainen oikeutusta olemassaoloon. Tällä hetkellä ajattelen sen olevan laite, jolla yritetään vähentää lääkärin tarvetta katsoa korvaan, ja siten siirtää moinen toimenpide hoitajan tekemäksi vastaanoton “tuulikaappiin”. Joissakin terveyskeskuksissa moisella yritetään korvata korvan jälkitarkastusta.

Korvan puhdistus tutkimisen yhteydessä onkin sitten se haastavampi toimenpide. Meillä kaikilla on erilaisia ominaisuuksia, yksi niistä on korvavahan tyyppi: on kuivaa hiekkamaista, kovaa karstamaista, pihkamaista, jne Yhtä kaikki, jokainen “vaikkutyyppi” osaa olla hankala poistettava. Yleensä käytän vaikun poistamiseen metallista, ohutta pumpulitikkua, joskus silmukkasondia, joskus jopa alligaattori pihtejä. Joskus käytän poistamiseen imua, ja toisinaan jopa ennen imemistä kostutan vaikun keittosuolalla. Ani harvoin käytän korvakäytävän huuhtelua puhdistamisessa.

Jos vaikun puhdistaminen todellakin on ylivoimaista tai erittäin hankalaa, kirjoitan potilaalleni Ceridal ihoöljyä (saakohan tässä mainostaa – en tiedä. Jos joku tietää niin vois ilmoittaa) suihkeena. Kun muutamia päiviä on suihkutellut, niin vaikku lähtee rasvatusti ja selkeästi helpommin pois. Moinen ihoöljy on ilman reseptiä apteekista saatavissa. Onhan siellä nykyisin niitä vaikun poistamiseen tarkoitettuja suihkeitakin. Todennäköisesti ovat aivan käyttökelpoisia.

Vaikun poistamisen siis laitoin otsakkeen “tutkiminen” koska sen osahan se on.

Tätäkin juttua todennäköisesti täydennän myöhemmin.