Kun puhutaan tulehduksesta korvassa, tarkoitetaan yleensä välikorvan tulehdusta. Tarkkaan ottaen tulehdus voi olla korvalehdessä, korvakäytävässä, välikorvassa ja sisäkorvassa. Nyt aluksi keskityn kuitenkin välikorvan tulehdukseen. Myöhemmin pohdin noita muitakin.
Välikorvan tulehdus on useimmiten seurausta virustaudin huonontamasta välikorvan ilmastoinnista. Korvatorvi, joka ilmastoi nenänielusta välikorvaa, ahtautuu virustaudin vuoksi ja välikorvaan jää huonosti ilmastoitunut kostea ontelo – otollinen kasvualusta bakteerille. Tulehdus näkyy usein selkeänä eritteenä tärykalvon läpi – mutta ei aina. Punerrus tärykalvossa ei välttämättä merkitse bakteeritulehdusta. Punerrus voi olla huutopunerrusta, mutta välikorva on tyhjä. Toisaalta punerrus voi olla myös merkki tärykalvon ärsytyksestä virustaudin vuoksi – silloin hoito ei ole antibiootti. Toisaalta eritekin voi olla vain kosteutta, joka on seurausta huonosta ilmastoinnista – voi oikeasti ennakoida tulevaa bakteeritulehdusta – tai voi olla myös välikorvan kroonisen tulehduksen merkkinä liimamaista eritettä, jossa ei ole bakteeria – ei se ole niin yksikertaista. Korva täytyy kuitenkin hahmottaa kolmiulotteisena ontelona, josta näet vain sen kannen – tärykalvon. Jotta ymmärtäisit näkemääsi, on sinun katsottava tuhansia korvia. Senpä vuoksi kotiin ei pidä hankkia korvalamppua, jos ei ole aikomusta ammatikseen niitä katsoa.
Yleisin bakteeri on pneumokokki (streptococcus pneumoniae), johon kohdistetaan myös ensisijainen lääkityskin – mieluummin penisiilliini tai sen lähisukulainen amoksisilliini. Korvatulehdus voi parantua ilman antibioottiakin. Silloin sinne vain on katsottava usein, jopa päivittäin. Se ei aina ole mahdollista. Olen usein sanonut, että en haluaisi ainakaan oman pääni sisään märkäkertymää, jonka olemassaoloa vain seurattaisiin.
Jatkan tätä osiota myöhemmin.