Joulu tuli ja meni. Koko vuoden odotetuin juhla meni perinteiseen tapaan mässäillessä ja muutaman lisäkilon myötä on syytä taas miettiä, miten ruokailut jatkossa hoidetaan. Joulukuu on kyllä kiistattomasti vaikeinta aikaa laihduttajalle. Kauppojen hyllyt pursuavat suklaata ja jotenkin sitä antaa joulukuussa itselleen luvan syödä kaiken maailman herkkuja, vaikka vaa’an lukemat eivät sitä sallisikaan. Joulun jälkeen elimistö on ihmeissään, kun ei saakaan enää 6000kcal päivässä. Koko ajan on nälkä, vaikka juuri olisi syönyt. Vatsa kurnii, energiat on loppu ja öisin on niin kova nälkä, ettei uni tule.
Naistenlehdet ovat pullollaan ohjeita siitä, miten tulee syödä ja liikkua, jotta näyttäisi kansikuvan mallilta. Helppoa, eikö totta? Vaan kun ei ole. Suurin osa tietää, mitä ei pitäisi syödä. Pelkkä tieto ei kuitenkaan riitä. Ihminen on siitä omituinen otus, että kaikista tiedostetuista riskeistä ja seuraamuksista välittämättä ihminen haluaa tuntea mielihyvää, esimerkiksi herkkujen muodossa. Joidenkin itsekuri on parempi ja joidenkin huonompi. Allekirjoittaneella huonompi.
Ajauduin eräänä iltana keskustelemaan terveellisestä ruokavaliosta pikkuveljeni kanssa. Näkemyksemme terveellisestä ruokavaliosta oli hieman erilainen. Itse vannon maitorahkan, leivättömyyden ja palautusjuomien nimeen. Pikkuveljeni taas liputtaa erilaisten valmisvälipalojen, karjalanpiirakoiden ja tuoremehun puolesta. Ajauduimme väittelyssä melko kiivaaseenkin keskusteluun, joten mietin asiaa vielä myöhemmin juoksulenkillä.
Valehtelematta voin sanoa, että ruokavalioita on yhtä paljon kuin ruokailijoitakin. On hyviä ja vähemmän hyviä tapoja syödä. Se, mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi toisella. Pääpointti kuitenkin on, että jos haluaa laihtua, on kulutettava enemmän kuin mitä suuhunsa mättää. Jos taas on niin onnekas, että on vartaloonsa tyytyväinen ja paino pysyy kurissa, voi syödä vähän vapaammin. Muutama kuukausi sitten yritin dieettiä, joka koostui lähinnä maitorahkasta, parsakaalista ja tofusta. Paino tippui pari kiloa, vaikka jaksoinkin tätä ihmedieettiä peräti kolme päivää. Ei siis toiminut minulla, sillä olisin voinut syödä vaikka perhepizzan yhdellä istumalla, jos sellainen olisi noina päivinä eteeni kannettu. Jotain dieetistä jäi kuitenkin käteen, sillä sen seurauksena pääsin eroon leipä- ja tuoremehuriippuvuudesta.
Itseltäni oikein syöminen vaatii valtavasti työtä, sillä joka ikinen päivä joudun taistelemaan mielitekoja vastaan. Olisiko niin, että jos söisin päivittäin vaikka pari palaa suklaata tai karjalanpiirakan, ei mielitekoja olisi? Kyllä olisi ja ehkäpä vielä enemmän. Siksi itselleni toimii parhaiten se, että kieltäydyn herkuista kokonaan. Merkitystä on myös ruoan laadulla. Ei ole sama, täyttääkö päivittäisen energiansaannin esimerkiksi proteiinilla vai sokerilla. Välipalaksi siis mieluummin maitorahka kuin jogurtti tai vastaava, joka sisältää runsaasti sokeria (kuten alla olevasta kuvasta näkyy…).
Erilaiset tavat syödä taitaa olla ikuisuusaihe, joka ei naistenlehtien sivuilta katoa sadankaan vuoden päästä. Paitsi jos joku nerokas keksii terveellisen ja laihduttavan, oikeasti hyvältä maistuvan suklaan, pizzan, irtokarkin jne…
Tällaista tällä kertaa. Mukavia ruokailuhetkiä!
-Johanna
Kommentoi