Kuulo, kuinka tärkeä aisti se onkaan. Sen tärkeyden ymmärtää oikeastaan vasta sitten, kun se ei toimikaan niin kuin pitäisi. Tämän sain itse kokea herättyäni viikko sitten sunnuntaiaamuna korvakipuun ja korvan lukkoisuuteen. Korvassa todettiin tuolloin korvatulehdus ja ajattelin vaivan parantuvan antibiootilla. Mutta toisin kävi. Seuraavana keskiviikkona alkoi huimaus ja korvalla kuuli edelleen huonosti. Torstaina huimaus jatkui ja ihmettelin asiaa siskolleni. Hänen ansiostaan olin tuntia myöhemmin korvalääkärin vastaanotolla keskussairaalan päivystyslähete kourassa odottamassa kyytiä. En saanut ajaa autoa, en nostaa lapsia jne. Sisäkorvassa oli jokin ongelma, kukaan ei tiennyt mikä se on ja mistä se oli lähtöisin. Pääsin ensiavusta vielä samana iltana kotiin ja aamulla oli määrä mennä korvapoliklinikalle jatkotutkimuksiin. Tutkimuksissa todettiin äkillinen kuulonalenema. Kukaan ei osannut kertoa, palautuisiko kuulo lääkityksestä huolimatta.
Diagnoosi oli shokki. Olin toivonut, että tutkimuksissa löydettäisiin jokin selkeä syy oireisiin ja että se voitaisiin varmuudella parantaa. Tuollaiseen kuulonalenemaan sairastuu eräiden tutkimusten mukaan 8-10 hlöä/ 100 000 hlöä kohden. Miksi juuri minun piti sairastua, varsinkin kun tyypillinen sairastumisikä huitelee 40 ikävuoden yläpuolella? Toisaalta taas mietin, että miksipä en, miten muka itse olisin tuollaiselta turvassa, jos muut 7-9 ihmistäkään ei ole.
Kuulonalenema häiritsee elämää, varsinkin kun on koko elämänsä elänyt normaalin kuulon kanssa. Ihmisten puheesta on vaikea saada selvää (Sitä en varsinkaan voi ymmärtää, miksi KORVAlääkärit puhuvat niin hiljaa???? Tai farmaseutti apteekissa, jos reseptissä lukee lääkityksen olevan kuulonalenemaan???), vauvan ääntelyä ei kuule yöllä, jos terve korva on tyynyä vasten, äänensuuntaa on vaikea hahmottaa jne. Mutta sen kanssa pärjää silti. Ja pakkohan se onkin, kun vaihtoehtoja ei ole.
Vielä huonoa kuuloakin suurempi ongelma on tinnitus. Tuo jatkuva, niin ärsyttävä humina korvassa. Sitä voisi kuvailla huminaa sellaisessa tilassa, jossa on monta tietokonetta humisemassa. Ei hetken hiljaisuutta, ei edes yöllä. Sitten kun jonain aamuna herään ilman tuota huminaa, hypin riemusta ja nautin hetken täydellisestä hiljaisuudesta.
Treenailut ovat olleet nyt tauolla yli viikon tämän sairastelun takia ja tauko jatkuu vielä ainakin viikon. Tämä aiheuttaa muutoksia suunnitelmiin. Tämän blogikirjoitukseni tarkoitus oli alun perin kertoa kisoihin osallistumisesta toukokuussa. Tarkoitus oli mennä haistelemaan kisatunnemaa pitkästä aikaa ja kokeilla, paljonko ennätys tällä hetkellä on. Treenitauon lisäksi osallistumisen estää lääkitys, joka luokitellaan kilpailun yhteydessä testattuna doping-aineeksi. Joten, ehkä pysyn kisojen suhteen alkuperäisessä suunnitelmassa ja palaan kilpalavoille sitten heinäkuussa toivottavasti täysin parantuneena.
Ja vaikka kuuloni ei koskaan täysin palautuisikaan, senkin asian kanssa pystyy elämään. Se että toisessa korvassa on huono kuulo, on kuitenkin aika pientä sen rinnalla, mitä ihmiset ympäri maailmaa joutuvat kokemaan. Ympärilläni on ihana perhe, ihanat ystävät, terveet lapset jne. Kuulo on loppujen lopuksi pieni asia kokonaisuutta ajatellen.
Lopuksi vielä kuva elämäni valopilkuista, jotka jaksavat päivästä toiseen naurattaa ja hauskuuttaa äitiään.
-Johanna
Kommentoi