Day 1
Suomen pakkaset olivat vain kaukainen muisto, kun lento DY9681 suuntasi kohti Teneriffaa. Lentoaika oli noin kuusi ja puoli tuntia, joten stressitilat sai nollattua jo ennen varsinaisen loman alkua. Toisaalta matkustaminen ja paikallaan istuminen on aina vähän rankkaa, varsinkin kun lentokone on täynnä lapsiperheitä.. 😀 Olimme Jonin kanssa jälleen lähes ainoita meidän ikäluokkamme edustajia, sillä Kanarian lomailijat tuppaavat usein olemaan joko näitä lapsiperheitä tai sitten eläkeläisiä.
Lento sujui joka tapauksessa oikein hyvin, ja perillä Teneriffalla meitä odotti lämmin auringonpaiste. Hotellimme oli lapsiperheiden suosima valtavan iso Costa Los Gigantes. Meillä oli all inclusive, jottei tarvitsisi nähdä nälkää loman aikana. Ruoka Kanarian saarilla on suoraan sanottuna aika pahaa, joten hyvien ravintoloiden metsästäminen saarilta on vaikeaa, jopa mahdotonta. Siksi olikin aivan mahtavaa syödä kolme kertaa päivässä hotellin buffet-pöydistä, joissa oli muuten hyvin laaja valikoima. All inclusive sisälsi myös ilmaiset juomat pitkin päivää (ja yötä). Esimerkiksi allasalueilla oli helppo käydä hakemassa virvokkeita, kun ei tarvinnut sählätä rahojen kanssa. Hotelli järjesti myös ohjelmaa allasalueella. Iltaisin oli tarjolla elävää musiikkia ja lapsille suunnattuja esityksiä. Viihdyttiin siis todella hyvin, vaikkakin ensisijaisesti suosittelisin tätä hotellia lapsiperheille. Rantakaan ei ollut kaukana, mutta Los Gigantesista ei oikeastaan löydy perinteisiä hiekkarantoja. Pari tummahiekkaista ja melko kivistä rantaa löydettiin, mutta aallot olivat aika rajuja.
Ensimmäinen ilta lähinnä meni syödessä ja tutustuessa hotellin lähiympäristöön. Katselimme myös säätiedotuksia seuraaville päiville, sillä tarkoituksena oli valloittaa saaren korkein huippu, Teide. Sääennustukset eivät näyttäneet kovin hyvältä, sillä myrskyä oli luvassa. Saimme myös Finnmatkoilta viestin, että hotellimme allasalue olisi kaksi päivää suljettuna kovan tuulen vuoksi. Vielä ei sopinut kuitenkaan masentua, joten pakkasimme Teideä varten hyvillä fiiliksillä ja menimme nukkumaan.
Day 2
Aamu näytti pilviseltä ja synkältä, kuten säätiedotukset olivat luvanneet. Tuuli sen sijaan ei ollut sen kovempi kuin normaalisti Suomessakaan. Naureskelimmekin, että täällä päin maailmaa myrsky tarkoitti ilmeisesti tätä.
Söimme hyvän aamupalan ja lounaan, kävimme tekemässä kuntosalitreenin, ja sitten lähdimme huristelemaan vuokra-autollamme kohti vuoria. Määränpäämme oli Teiden juurella sijaitseva Paradores-hotelli. Siellä meidän oli tarkoitus yöpyä, jotta voisimme aloittaa Teidelle kipuamisen jo aikaisin aamulla. Mitä ylemmäs ajoimme, sitä pahemmaksi sää muuttui. Vettä satoi vaakatasossa, tuulennopeus oli pahimmillaan 130 km/h, ja sumun takia näkyvyys eteenpäin oli olematon. Ajoimme siis käytännössä pilvessä. Enää emme epäilleet, etteikö Kanariallakin voisi myrskytä. Suomen myrskyt tuntuivat sitä paitsi aika pieniltä tähän verrattuna. Lisäjännitystä matkaan toivat kivivyöryt, jotka pahimmillaan peittivät koko tien. Pikku-Opel vei meidät kuitenkin perille asti hotellille. Tässä vaiheessa oikeastaan jo tiesimme, että Teidelle tuskin olisi menemistä aamulla. 2000 metrin korkeudella sijaitseva idyllinen vuoristohotelli oli silti sekin hieno kokemus. Valkoviinilasilliset, lähes autio hotellin ravintola ja ulkona riehuvan myrskyn äänet tekivät kokemuksesta vähintäänkin ainutlaatuisen.
Day 3
Alkuperäinen suunnitelmamme oli aloittaa Teidelle kapuaminen aamuviideltä, joten varmuuden vuoksi laitoimme kellon soimaan siihen aikaan maanantaiaamuna. Vaikka tiesimme, että myrsky tulisi kestämään ainakin pari päivää, oli mielessä silti pieni toivonkipinä. Herättyämme kuitenkin huomasimme, että myräkkä oli edelleen yhtä paha. Joni kävi silti kysymässä uloslähdöstä hotellin henkilökunnan mielipidettä, joka kuului: ”Are you crazy?” Lyhyen keskustelun jälkeen painuimme takaisin nukkumaan, ja kun seuraavan kerran heräsimme, oli jo valoisaa. Koska lumiraja oli vain 5 kilometrin päässä hotellilta, ainut vaihtoehto oli lähteä ajamaan alaspäin. Pelkäsimme, että tiet olisivat paikoin katki, koska kivivyöryjä oli edellistäkin päivää enemmän. Alempana sää alkoi hieman selkiytyä, ja löysimmekin sieltä ihan kelpo vaellusmaastoja ja patikkapolkuja. Muutaman tunnin käveltyämme alkoi sataa aivan kaatamalla, ja jouduimme palaamaan autollemme. Läpimärkänä ei ole kiva jatkaa, joten suuntasimme takaisin rannikolle.
Auton vuokrasimme autovuokraamosta nimeltä Cicar, ja olimme kaikin puolin tyytyväisiä palveluun. Kaksi päivää autoilua maksoi noin 60 euroa + bensat (20 e).
Illalla rentouduimme hotellin hulppeassa kylpylässä, jossa oli muun muassa suolainen kellunta-allas ja kolme erilaista saunaa. Kävimme myös rannalla kävelemässä ja ihmettelemässä valtavia aaltoja. Pitkän päivän ja illallisen jälkeen alkoi väsyttää, joten menimme aikaisin nukkumaan.
Day 4
Neljäs lomapäivä alkoi maastopyörien päällä, sillä sää ei vieläkään ollut paras mahdollinen auringonottoon. Vuokrasimme pyörämme kolmeksi päiväksi Pro bike hire -vuokraamosta. Palvelu pelasi jälleen erinomaisesti, ja saimme vielä yhden lisäpäivän ilmaiseksi.
Lähdimme pyöräilemään sisämaata kohti. Saaren maasto on hyvin jyrkkää, ja tasaista tietä ei juurikaan löydy. Luvassa oli siis hikeä ja kyyneliä. 😀 Varsinaisia pyöräteitä ei saarella myöskään ole, joten ajeltiin tietysti autojen seassa. Sekin oli aika jännittävää välillä, koska kiivaat espanjalaiset ja hölmöt turistit eivät ole niitä turvallisimpia autoilijoita. Kun päästiin rantateiltä pois kohti sisämaata, väheni liikenne huomattavasti. Mäkien jyrkkyys sen sijaan kasvoi. Nousut olivat välillä niin jyrkkiä, että pyörän vaihteet eivät riittäneet. Otimme kuitenkin aika rennosti, ja pidimme paljon lepo/juoma/kuvaustaukoja. Muutama jyrkkä mäki tuli myös talutettua. Reidet olivat niin hapoilla, että polkeminen oli mahdotonta. Joni ja Jonin teräsreidet eivät tietenkään taluttaneet yhtään mäkeä..
Kaikki se polkeminen kuitenkin palkittiin, kun oli alastulon aika. Alamäessä pääsimme kokemaan todellista vauhdin huumaa, vaikkakin vauhti piti sovittaa muun liikenteen mukaan. Jyrkkiin mutkiin ei voinut ajaa 50 kilometrin tuntivauhtia, vaikka tekikin mieli. Tiet ovat Teneriffalla kapeita ja näkyvyys mutkien takaa huono, joten vaaratilanteita syntyy helposti.
Molemmat onnistuimme toki myös kaatumaan pyörillä. Joni kaatui jo heti kättelyssä, kun vastaanotimme pyöriä. Hauskaa tässä oli se, että onnettomuus tapahtui pyörää taluttaessa, ja tietysti miesparka kaatui suoraan pyörän päälle. Muistoksi jäi entistä kipeämpi selkä ja naarmut lonkkaan sekä käsivarteen. Way to go! Oma kaatumiseni tallentui jopa videolle. Olin lähdössä liikkeelle, mutta vaihteet olivat niin pienellä, että pyörä polki käytännössä tyhjää. Kengät kiinni lukkopolkimissa ei ollutkaan niin helppoa saada jalkoja maahan, ja – hops, Heidi on maassa. Onneksi sain kaatuessa sentään jalat irti polkimista, muuten olisi voinut käydä huonosti. Nyt selvisin pintanaarmuilla ja mustelmilla.
Pyöräilyreissun jälkeen alkoi vihdoin aurinko paistamaan, ja loppupäivän rentouduimmekin altailla.
Day 5
Lähdimme taas aamupalan jälkeen pyöräilemään kohti sisämaata. Tällä kertaa määränpäänä oli Chio – pieni vuoristokylä sisämaassa. Pyöräily ei ollut edellistä päivää helpompaa, vaan päinvastoin. Lisäksi takapuoleni kipeytyi kovasta satulasta, vaikka pyöräilyshortsini muistuttivat turvatyynyä. Jaksoin kuitenkin Chioon asti, ja täytyy myöntää, että kaikessa raskaudessaan pyöräily on oikeasti kivaa! Ja jotenkin myös nautin siitä, kun kroppa joutuu vähän koville. Chioon saavuttuamme aloimme etsiä jonkinlaista kauppaa, sillä vesipullot olivat kummasti tyhjentyneet ylöstulon aikana. Vettä kuluu yllättävän paljon kuumuudessa, eikä sitä ymmärrä ottaa koskaan tarpeeksi mukaan. Löysimme Chiosta pienen marketin, josta ostimme colat. Sen jälkeen laskettelimme alas hotellillemme, jossa vietimme illan syöden ja rentoutuen.
Day 6
Aamu alkoi taas pyöräilyllä. Nyt halusimme pysytellä rannikolla, sillä mäkiä oli poljettu jo ihan tarpeeksi. Vaikka emme lähteneet sisämaahan, emme siltikään säästyneet jyrkiltä nousuilta, sillä niitä riittää rannikollakin. Löysimme pyöräillessä kauniin ja syrjäisen rannan, jossa viivyimme vähän aikaa. Aallot olivat melko korkeita, mutta halusimme silti mereen uimaan. Kuten jo mainitsin aikaisemmin, Los Gigantesissa ei ole kauniin valkeita hiekkarantoja, vaan tämäkin oli vulkaanista hiekkaa.
Illalla lähdimme vielä rannalle juoksulenkille ja seuraamaan auringonlaskua.
Day 7
Loma lähestyy loppuaan. Aamu alkoi uimisella hotellin altaassa. Joni vetäisi jopa pienet kuntouinnit, koska altaalla ei ollut vielä muita ihmisiä.
Viimeinen päivä maastopyörillä vietettiin hiekkaisilla rantateillä, joissa Jonin sisäinen pikkupoika heräsi: Kuralätäköistä on kiva ajaa ja mäennyppylöistä hauska hyppiä. Itse tyydyin vain treenailemaan ihan oikeassa maastossa ajamista – tähän astihan olimme ajaneet vain asfaltilla.
Loppuilta kului aurinkotuolissa omalta osaltani, mutta Joni sai mahataudin ja joutui makaamaan hotellihuoneessa koko loppupäivän. Viimeisenä iltana olisi ollut kiva mennä vielä istuskelemaan ravintolaan ja kävelemään rannalle, mutta siinä kunnossa ei Jonista ollut minulle seuraa.
Day 8
Aamiaisen ja pakkaamisen lisäksi emme enää ehtineet juuri muuta tekemäänkään lähtöpäivänä. Jonin mahatauti oli onneksi jo hellittänyt, ja paluulentokin sujui mukavasti. Suomessa olikin sitten kirpakat -17 astetta pakkasta, joten mitään pehmeää laskua emme Suomeen paluusta saaneet. Kivaa oli olla taas kotonakin, vaikka takana olikin mahtava loma. 🙂
