Olen tehnyt valmennuksia vuodesta 2008 lähtien. Asiakkaita vuosien aikana on ollut laidasta laitaan. Mukana on ollut elämäntapamuutosta tekeviä, selkäkipujen ja muiden tuki-ja liikuntaelimistön oireiden kanssa taistelevia, kuntosalilla treenaavia lihaskimppuja, juoksijoita ja tietenkin triathlonisteja. Nyt saatte lukea kuinka Niinan triathlonkausi 2015 sujui.
Olen vähän alle kolmekymppinen kuntoilija, ja olen harrastanut triathlonia 4,5 vuotta. Ennen triathlonin aloittamista jumppailin ja lenkkeilin melko säännöllisesti, ja juoksin myös pari puolimaratonia omalla valmennuksellani. Triathlonurallani olen edennyt vuosittain pikamatkasta neljännesmatkan kautta puolimatkalle. Treenituntini ovat parin viime vuoden aikana vakiintuneet 7-10 viikkotuntiin, joiden perustan muodostavat seurani yhteistreenit. Myös kehitystä on tullut joka vuosi, joskin hitaammin kuin olen toivonut. Luulen, että suurin syy on taipumukseni pysytellä mukavuusalueella, sekä se, etten osaa suunnitella harjoitusvuottani optimaaliseksi tavoitteideni kannalta. Treenit ovat olleet vähän sillisalaattia, ja punainen lanka hetkittäin kadoksissa. Harjoitteluani on ohjaillut lähinnä liikunnan ilo, ja yhteistreenit kavereiden kanssa kilpailullisia tavoitteita kuitenkaan unohtamatta. Uskallan myös väittää, että geneettisesti en ole sitä urheilullisesti lahjakkainta tyyppiä, ainakaan kestävyysurheiluun. Lisäksi erilaiset jalkojen rasitusvammat ovat rajoittaneet etenkin juoksun kehittämistä, ja vuoden 2012 jälkeen juoksut ovat menneet periaatteella ”vain välttämätön”.
Kun Heidi tammikuussa ehdotti minulle puolen vuoden valmennusprojektia, olin heti innolla mukana. En tiedä parempaa valmentajaa kuin Heidi, ja ihailen häntä urheilijana. Luotan Heidin valmennustaitoon 100 % ja ylpeänä voin kertoa noudattaneeni hänen harjoitusohjelmiaan lähes pilkuntarkasti. Fysioterapeuttina Heidi on auttanut minua valtavasti myös rasitusvammojeni kurissa pitämisessä, ja tänä vuonna pidemmiltä juoksutauoilta on vältytty. Heidi kysyi tavoitettani valmennusprojektillemme, ja heitin puolimatkan aikatavoitteekseni alle 5,5 tuntia uskomatta mahdollisuuksiini hetkeäkään.
Kuuden kuukauden harjoitusjakso sujui hyvin, vaikka totta kai mukaan mahtui pieniä vastoinkäymisiä kuten jalkakremppaa ja unirytmin häiriöitä. Nautin suuresti siitä, kun ei tarvinnut pähkäillä, miten treenit toteuttaisi, mikä olisi järkevää, miten painottaa eri lajeja tai milloin pitäisi tehdä tehoja. Lisäksi saatoin kysyä Heidiltä neuvoa pieniinkin asioihin. Kirjoitin Heidille yksityiskohtaista treenipäiväkirjaa viikoittain, ja hän seurasi edistymistäni samoin kuin kokonaisrasitustani tarkasti. Hänellä oli aina aikaa minulle. Treeniviikkoni olivat päällisin puoli samantapaisia, kuin aiempikin harjoitteluni, mutta nyt kokonaisuus oli tasapainoinen. Suurimpia muutoksia olivat juoksumäärän maltillinen lisääntyminen, sekä jumpan ja lihashuollon säännöllinen mukaantulo. Lisäksi treenejä oli viikonloppuisin melko reilusti, ja arki-iltoina maltillisemmin. Yleistä 8-16 työaikaa noudattavalle tämä on varmasti hyvä vaihtoehto, ettei arki käy liian raskaaksi, ja kaikki tärkeät ja pitkät treenit voi toteuttaa viikonloppuisin, kun palautumiselle jää paremmin aikaa.
Ja tulostahan alkoi tulla! Vihdoin en ollut yhteistreeneissä enää hitain ja huonoin. Juoksuvauhtini oli tasaisen nousujohteinen läpi kevään, ja toukokuussa sain vihdoin päivittää lähes kolme vuotta vanhat 5 ja 10 kilometrin ennätykseni uusille lukemille. Myös uintiin tuli parannusta, vaikkakin tässä täytyy osa kunniasta antaa kriittiselle kotivalmentajalleni. Kesäkuussa kisasin SM-sprintin Himoksella, jossa etenkin juoksu oli juhlaa. Viimeistelyjakso Joroisten puolimatkalle sujui lähes käsikirjoituksen mukaan, mutta kantapään kivut kasasivat mieleeni tummia pilviä. Heidi onnistui kuitenkin paikallistamaan kipujeni syyn, ja hänen tekemänsä mobilisaatiokäsittelyt sekä huolellinen omahoito poistivat kivut. Ennen Joroisten kisaa tiesin olevani ennätyskunnossa, mutta kaiken varalta olin päättänyt olla tyytyväinen myös varttia hitaampaan aikaan, kuin tavoitteeni.
Joroisissa kaikki napsahti kohdalleen, ja kova työ palkittiin. Tulin maaliin ajassa 5:29:52 vaikka juoksuosuudella olin seonnut ajanotossa jo alusta alkaen. Parannusta vuoden takaiseen ennätykseen tuli huimat 25 minuuttia, ja kaikki osuusajat paranivat. Siirryin ikäsarjassani puolivälistä parhaaseen neljännekseen. Ainoastaan viimeisellä juoksukierroksella alkaneet, ja puskareissuun huipentuneet, vatsavaivat meinasivat sabotoida suoritukseni. Kisaa edeltävä, ja kisanaikainen, tankkaus olikin ainoa asia, jonka olin suunnitellut itse ilman Heidin apua edellisvuotisten kokemusteni perusteella. Kisan jälkeisissä keskusteluissamme Heidi oli kauhuissaan, kun kerroin nauttineeni pyöräosuudella kolme energiapatukkaa.
Eikä pienten unelmieni saavuttamiset jääneet tähän. Kisakauteni jatkui Iisalmen sprintin joukkueviestillä, Kuopion sprintillä ja viimeisenä Tahkon varttimatkalla. Olin jo pitkään haaveillut kiipeäväni podiumille edes jossakin pienessä kisassa, ja nyt tämäkin toteutui. Kolme kisaa ja kolme podiumpaikkaa! Jätän nyt spekuloimatta sillä, että kaikki kovat tytöt olivat noissa kisoissa pidemmillä matkoilla, ja nautin täysillä oman vaatimattoman triathlonurani huippuhetkistä. Niitä ei voi mikään viedä minulta pois.
Kiitos Heidi!