Perjantai-lauantai

Hannu saapui illalla kymmenen jälkeen Kuopioon, josta matkamme kauas pohjoiseen starttasi. Audi pakattiin pullolleen kolmen ihmisen vaellus- ja pyöräilyvarusteita, ja Joni siirtyi auton rattiin. Minä jäin pelkääjän eli poro/hirvi -tähystäjän paikalle, mutta taisin nukahtaa melko pian Siilinjärven jälkeen, ja siitä eteenpäin nukuinkin sitten Lappiin asti. Uskomatonta, miten kevyesti voi nukkua koko matkan Kuopiosta Kilpisjärvelle. Matka meni kuitenkin oikein hyvin, ja perillä Kilpisjärvellä olimme aamuyhdeksän aikaan. Pääsimmekin sopivasti aamupalalle Hotelli Kilpikseen. Koska aamukahvin jälkeen kukaan ei halunnut aloittaa päivää nukkumalla, päätimme valloittaa Saana-tunturin. Sitä ennen kävimme kuitenkin Kilpisjärven luontokeskuksella hakemassa avaimen Haltin autiotuvalle. Tuvan olimme varanneet jo hyvissä ajoin ennen reissua.

Saanan valloittaminen oli tarkoitus olla kevyt lämmittely Haltia varten, mutta kyllä Saanalle kipuaminenkin on vähintään parin tunnin retki. Tuuli yltyi yllättävän kovaksi, kun nousimme tunturia ylöspäin. Saanalle on tehty portaat, joita pitkin on huonokuntoisemmankin helppo kulkea. Saanalle on helppo kiivetä vaikkapa lasten tai koirien kanssa, sillä reitti on melko nopea ja helppokulkuinen. Huipulla kirjasimme nimemme vieraskirjaan ja ihailimme hetken maisemia tuulensuojassa. Pohjoistuuli tuntui aika raa’alta, olimmehan hetki sitten nauttineet eteläisen Suomen helteistä.

Saanan jälkeen oli pakko ottaa päiväunet, ja minullekin uni maistui edelleen. Hotellihuoneistomme Kilpiksessä oli ihan siisti, mutta aika vanha. Kaikki tarvittava kuitenkin löytyi. Herättyämme parin tunnin unilta suuntasimme hotellin ravintolaan nauttimaan saananvalloittajan leikettä, poronkäristystä, savuporokeittoa ja kaarnikoita. Täytyyhän pohjoisessa syödä kulttuuriin sopivaa ruokaa.

Illan kruunasi rantasauna ja pulahdus kirkkaaseen mutta jääkylmään Kilpisjärveen.

 

Sunnuntai

Heti aamupalan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Norjan Guolasjärveä, josta Haltin valloitus oli tarkoitus aloittaa. Järvelle oli yllättävän pitkä matka, ja tie lopussa oli erittäin huonokuntoista, eikä todellakaan urheiluautolle sopivaa.

Ihmeen kaupalla pääsimme kuitenkin perille asti, lampaita ja kiviä väistellen. Perillä vaihdoimme vaellusvermeet päällemme ja Haltin valloitus saattoi alkaa.

Reitti Gualasjärveltä Haltin huipulle on lyhyt verrattuna Suomen kautta kulkeviin reitteihin, mutta tietysti hieman jyrkempi. Mitään varsinaista polkua ei ollut, vaan GPS:n ja kartan avulla mentiin. Teimme myös vahingossa yhden ylimääräisen mutkan, joten pari extra-kilometriä taisi kertyä mittariin. Se ei kuitenkaan haitannut, koska energiaa riitti. Kävely oli melko helppoa, sillä nousu ei ollut kovin jyrkkää missään vaiheessa. Kivillä kävely on kuitenkin aika erilaista kuin mihin on tottunut, joten paikoin piti katsoa huolella, mihin astuu. Haltin ympäristöhän on pelkkää karua kivikasaa. Emme edenneet liian kiireellä, vaan pidimme välillä pieniä ruoka- ja juomataukoja, otimme kuvia ja nautimme maisemista. Välillä tuli vastaan ”jäätiköitä” joita pitkin kävely oli virkistävää vaihtelua kiviin verrattuna.

Nousua kesti noin nelisen tuntia. Huippuja on oikeastaan kaksi, Suomen huippu sekä Haltin huippu, joista jälkimmäinen on hieman korkeampi. Molemmissa kohdissa otimme fiilistelykuvat ja sitten oikeastaan jatkoimmekin matkaa alaspäin kohti autiotupaa. Sinne oli noin 5 kilometrin lasku. Tässä vaiheessa jalat alkoivat olla jo hieman väsyneet, ja jarruttava lihastyö alaspäin kulkiessa tuntui aika raskaalta. Vaelluksella sekä sääolot että oma olotila muuttuvat nopeasti. Välilä on liian kylmä tai kuuma, nälkä tai jano, tulee rakko, paita on hiestä märkä tai joku paikka hiertää. Hieman täytyy kärsimyksiä kestää, esimerkiksi reppu painaa aivan varmasti jossain vaiheessa ja lihakset kipeytyvät. Kuitenkin esimerkiksi rakot on tärkeä hoitaa nopeasti, jotta ne eivät pääse pahenemaan ja pilaamaan ehkä koko vaellusta. Itselleni rankin osuus Haltilla oli alastulo autiotuvalle. Nilkat alkoivat olla väsyneet ja meinasivat helposti pettää, kun jalkojen lihakset eivät jaksaneet enää niin tehokkaasti jarruttaa alastuloa.

Autiotupa osoittautui oikein siistiksi, ja sen vieressä oli upea Halti-järvi vesiputouksineen. Aivan uskomatonta löytää tuollainen paikka keskeltä noinkin karua maisemaa.

Kävimme virkistäytymässä järvessä ja teimme nuotion, jossa oli tarkoitus paistaa makkaraa ja nauttia iltapalamme. Meillä ei ollut mukana kovinkaan hulppeita eväitä, lähinnä pari sämpylää, makkaraa, keksiä ja suklaata. Niistä saatiin kuitenkin vatsat täyteen.

 

Maanantai

Heräilimme kaikessa rauhassa ja nautimme aamupalamme: säilykemandariineja ja kuivat sämpylät edelliseltä päivältä. Jokainen oli kuitenkin nukkunut yön todella hyvin, joten lähdimme matkaan energiavarastot täytettyinä. Autiotuvan pihalla meitä odotti yllätys – helikopteri, joka toi seuraavat asukit mökille. Ilmeisesti on aika yleistä, että kyseiseen paikkaan saavutaan helikopterilla. Helppoa vaeltamista!

Matka autolle taittui hyvin. Edellinen päivä tuntui yllättävän vähän jaloissa, vaikkakin kerran jalka lipesi ihan kunnolla ja kaaduin kivikasaan. Pahasti ei onneksi käynyt, mutta kihlasormus otti pienen kolhun. Noin kolmen tunnin tarpomisen jälkeen saavuimme parkkipaikalle, jossa automme edelleen onneksi seisoi ehjänä. Tuntuipa hyvältä istahtaa autoon ja lepuuttaa jäseniään.

Ajoimme suoraan Skibotniin, jossa tulevan viikon majapaikkamme sijaitsi. Olimme varanneet kauniin mökin Strandbun leirintäalueelta Jäämeren rannalta. Nopeasti suihkun ja vaatteiden vaihdon kautta suuntasimmekin jo Tromssaan syömään ja Jonin sukulaisia tapaamaan. Tromssassa piti vierailla tietysti kirjakaupassa, jossa myydään ihan ainutlaatuisia karttoja. Tromssan visiitti oli oikein onnistunut, vaikka sää olikin hyvin sateinen. Paluumatkalla pysähdyimme pizzalle, ja siitä matka jatkuikin mökillemme Skibotniin. Illalla kävimme vielä uimassa Jäämeressä ja saunomassa leirintäalueemme saunassa, joka piti kylläkin erikseen varata ja maksaa. (25 e!) Harmi, että ulkomailla mökeissä ei yleensä ole saunoja.

 

Tiistai

Ensimmäinen pyöräilypäivä! Tukevan aamupalan jälkeen pakkasimme maastopyöräilyvarusteet autoon ja lähdimme ajamaan kohti Kitdalenia. Reitit olimme suunnitelleet etukäteen kartasta. Auto parkkiin, kypärät päähän ja pyörät alle. Reitti alkoi tietystikin pitkällä ja raskaalla nousulla. Onneksi tässä vaiheessa energiaa riitti. Pidimme kuitenkin taukoja säännöllisin väliajoin. Reittivalinta (Lavkarittet) oli tällä kertaa todella onnistunut, sillä polku oli hyvin vaihtelevaa ja sopivan haasteellista. Maisemat olivat tietystikin upeita. Suunnilleen puolet matkasta oli nousua ja puolet laskua. Aika selvää, että jälkimmäinen osuus oli huomattavasti mukavampaa. Vaikka onhan nousukin hyvin palkitsevaa. Maastopyöräily sujui omalta osaltani paremmin kuin edellisenä vuonna, ja talutuspätkiä oli selvästi vähemmän.

Reissuun kului aikaa melkein kuusi tuntia, ja sää oli koko ajan lämmin ja aurinkoinen. Vasta autoon päästyämme alkoi kaatosade. Illalla mökillä teimme ruokaa ja kävimme saunomassa.

Keskiviikko

Tällä kertaa oli tarkoitus lähteä eri reitille kuin eilen. Lähdimme taas aamusta liikkeelle. Edellisen päivän satulassa istuminen tuntui jonkin verran, kun pääsin taas pyörän päälle. Tällä kertaa polku kulki metsässä, ja maisema oli vähän samanlaista kuin edellisenä vuonna Suomen puolella polkiessa. Polku oli täydellistä maastopyöräilylle, mutta hyttyset ja mäkäräiset eivät niinkään ilahduttaneet. Nousu oli taas pitkä ja raskas, mutta ylhäällä työnteko palkittiin. Poljimme aina Ruotsin rajalle asti. Palasimme tällä kertaa samaa reittiä takaisin alas, ja lasku oli aivan huikea. Ongelmilta ei täysin vältytty, sillä Hannun pyörästä jouduttiin vaihtamaan kumi kolmeen kertaa. Oma pyöräni toimi hyvin erityisesti alamäessä, meno tuntui vauhdikkaalta mutta vakaalta.

Illalla satoi jälleen, joten teimme ruokaa ja saunoimme.

Torstai

Päätimme, että pyöräilyt saivat nyt tällä erää riittää, koska hyviä reittejä oli vaikea löytää ja jäsenet alkoivat olla jo aika turtuneita pyöräilystä. Suuntasimme siis Lyngeniin, jossa oli tarkoitus tehdä ihan kevyt päivävaellus. Polku oli helppo, ja taas näimme uusia upeita maisemia. Tällä kertaa vastassa oli kuohuvia koskia, lampaita laiduntamassa ja ihan oikeaa ikijäätä. Jäätikkö oli aika hurja kokemus, meillähän ei ollut minkäänlaisia jäätikkövarusteita mukanamme. Emme tietysti menneet alkua pidemmälle, koska se olisi ollut aivan liian vaarallista. Jää elää koko ajan, ja se on sulanut melkoisella vauhdilla näistä kylteistä päätellen. Välillä ilmassa kaikui jäätikön kirskuntaa ja epämääräisiä ääniä kalliosta.

Palasimme jäätiköltä jälleen samaa reittiä takaisin. Tähänkin reissuun saimme muutaman tunnin kulumaan. Lyngenistä jatkoimme matkaa Lyngenin kylään ruokapaikkaa etsimään. Koska ravintoloita ei näkynyt, päätimme spontaanisti seilata autolautalla vuonon yli Mandaleniin. Sieltäkään ei ruokapaikkaa löytynyt, joten lopulta haimme supermarketista pakastepitsat. Pohjois-Norjan pikkukylissä ei juuri ravintoloita löydy.

Perjantai

Lähdimme ajelemaan kotiin päin heti aamusta. Tiedossa oli pitkä matkustuspäivä. Ajoimme jälleen reittiä Kilpisjärvi-Muonio-Ylitornio-Kemi-Oulu-Iisalmi-Kuopio. Ajomatka sujui ongelmitta, ja Kuopiossa olimme kahdeksan aikaan illalla. Kaiken kaikkiaan reissu oli ikimuistoinen ja täynnä uusia elämyksiä. Pohjois-Norjaan matkaamme vielä varmasti uudestaan.