Neljä viikkoa on nyt kulunut Itävallan Ironman kisasta ja vähitellen alkaa harjoitukset pyörimään normaaliin tapaan. Kuulostelen kuitenkin jatkuvasti oloani, ettei väsymys pääsisi yllättämään. Tärkeitä isoja kisoja on vielä tulossa, joten nyt pitääkin olla tarkkana. Täydenmatkan kaltaisista suorituksista palautuminen vaatii aikaa, eikä asian kanssa pidä kiirehtiä. Elimistön omat mekanismit korjaavat kehossa olevia vaurioita ja pyrkivät palauttamaan elimistön tilan tasapainoon, homeostaasiin. Liian aikainen kova kuormitus voi johtaa suorituskyvyn laskuun, ylirasitustilaan, rasitusvammoihin tai elimistöä kuormittavaan stressitilaan. Näistä toipuminen vie pahimmillaan useita kuukausia, mikä tavoitteellisesti harjoittelevalla urheilijalle on huonoin vaihtoehto. Pitkästä kestävyyssuorituksesta täydellinen palautuminen kestää 4-6 viikkoa ja uskallan väittää, että triathlonin täydenmatkan kilpailusta palautumisaika lähentelee tuota kuutta viikkoa. Palautuminen on yksilöllistä ja siihen vaikuttaa monet tekijät, kuten suorituksesta muodostuneet neste- ja energiavaje, tuki- ja liikuntaelimistön kivut ja yhtenä merkittävänä tekijänä henkinen väsymys.
Mitä elimistössä sitten tapahtuu, kun palautuminen lähtee käyntiin? Maalissa olo tuntuu huonolta ja niukin naukin jaksaa kävellä omien kannustusjoukkojen luo. Joka kohtaa kehossa kolottaa ja olo on pahoinvoiva, mutta siitä huolimatta ihmisen elimistö alkaa muutamien minuuttien jälkeen suorituksesta korjata tilannetta. Ensimmäisenä alkaa lihasten välittömien energiavarastojen, adenosiinitrifosfaatin ja kreatiinifosfaatin palautuminen lähtötasolle. Vähitellen huomaa, että sydän ei hakkaa rinnassa enää niin voimakkaasti kuin hetki sitten, syke ja verenpaine alkavat laskemaan normaalille tasolle. Nyt olisi aika nauttia verensokerin palautumisen vuoksi jotain purtavaa, joka sisältää hiilihydraatteja, proteiineja ja suoloja, unohtamatta nestettä korjaamaan muodostunutta nestevajetta. Mikäli suorituksessa elimistöön on muodostunut maitohappoa, olo alkaa hieman helpottaa noin 30 minuutin kohdalla, sillä happo-emästasapaino palautuu normaalille tasolle. Veren laktaattipitoisuus laskee ja solut saavat happea normaaliin tapaan. Parin tunnin päästä alkaa jo hermo-lihasjärjestelmäkin olla virkeänä, mutta kuitenkaan ei kannata vielä lähteä spurttailemaan ympäriinsä. Voi vain nautiskella olosta ja iloita saavutuksesta.
Monille kisan jälkeiset muutamat päivät ovat kaikkein vaikeimpia, joka paikkaan koskee ja kolottaa. Lihaksiston palautuminen vie 3-10 päivää, riippuen kuormituksen kestosta ja muodostuneista lihasvaurioista. Mikäli on muistanut huolehtia riittävästä nesteen ja ravinnon saannista heti kisan jälkeen, huomaa parin päivän kohdalla lihaksista elpymisen merkkejä, sillä lihasglykogeenin aineenvaihdunta alkaa palautumaan ja vähitellen lihaksissa alkaa myös rasva-aineenvaihdunta toimia. Saadun energian avulla lihakset alkavat jälleen saavuttaa niille ominaisen supistumiskyvyn ja nyt meno alkaa muistuttaa ankkamaisen vaappumistyylin sijaan normaalia kävelyä. Vielä ei kuitenkaan kannata lähteä tekemään uutta kisaa, vaikka kuinka haluisi. Vielä on paljon palautumista jäljellä. Solutasolla tapahtuu vielä merkittäviä asioita, sillä parin viikon kohdalla solujen omat voimalaitokset, mitokondriot, alkavat toimimaan normaaliin tapaan. Nyt vasta solut ovat mukana toiminnassa täysillä, aerobiset harjoitukset ja hapenottoa kehittävät harjoitukset ovat nyt mahdollisia.
Henkinen valmistautuminen kisaan on yhtä tärkeää kuin fyysisten ominaisuuksien hiominen huippuun. Kisa tuo jännitystä jo viikkoja jopa kuukausia ennen itse suoritusta. Vatsan pohjaa kutittaa, kun ajatteleekin tulevaa koitosta. Henkinen valmistautuminen pitkään suoritukseen, kuten täydenmatkan triathloniin, voi kestää vuosia, se on ikään kuin kasvuprosessi. Kisasta tullut elimistön kokonaiskuormitus luo henkiselle puolelle myös suurta stressiä. Monille kisan jälkeinen tila on jotain mihin ei osannut valmistautua lainkaan. Olo voi olla totaalisen tyhjä, kaikkensa antanut. ”Tässäkö tämä oli, mitäs nyt?” puhutaan Post Race Blues- ilmiöstä. Mikään ei huvita, tulee huono olo jo ajatuksestakin, että pitäisi laittaa lenkkarit jalkaan. Ei hätää, motivaatio harjoittelua kohtaan tulee jälleen itsestään ajan kanssa, mutta nyt ei siitä tarvitsen huolehtia, sillä nyt on aika nauttia saavutuksesta ja olla ylpeä itsestään.
