Olen tehnyt töitä vuosien varrella monenlaisissa paikoissa erilaisten ihmisten parissa. Mennyt kuukausi tarjosi hyvinkin erilaisen kokemuksen mitä olen aikaisemmin tehnyt, sillä työskentelin kehitysvammaisen nuoren hoitajana. Aikaisempaa kokemusta tältä alueelta minulla on hieman, mutta enemmänkin fysioterapian puolelta. Osa työtehtävistä, joita tein olivat itselleni täysin uusia, mutta rohkeudella ja omiin taitoihin luottamalla kaikista asioista ja tilanteista selvittiin ja uskon, että pystyin tarjoamaan nuorelle monenlaisia hauskoja hetkiä arjen tiimellyksessä. Opimme toisiltamme hyvin paljon ja itse koin, että tämän nuoren kanssa työskentely opetti minua näkemään ja suhtautumaan moniin asioihin uudella tavalla. Päivittäin työn lomassa pysähdyin miettimään ja tarkastelemaan itselleni niin itsestään selviä asioita, kuten syömistä, pukeutumista, liikkumista, puhumista ja itseilmaisua. Asioita, jotka eivät olleet toiselle itsestään selviä tai edes mahdollisia. Yksi mielessä olevista teemoista oli omatoiminen liikkuminen, joka meille ns. terveille ihmisille on aivan päivänselvää. Moniko meistä oikeasti miettii, miten hienoa on, että pystyy kävelemään tai pelaamaan vaikkapa jalkapalloa? Miten vaikuttaisi elämään jos liikkumisen mahdollisuus/kyky vietäisiin pois? Mitä jos keho ei enää osaisikaan tuottaa liikettä, vaan liikkeen tuottamiseen tarvitsisi aina ulkopuolisen avun? Itse urheilevana ihmisenä minulle liike ja liikkuminen ovat merkittävä osa elämää. Päivittäin tulee antaa keholle aktivointia ja liikettä, jotta olo tuntuu hyvältä ja keho toimivalta. Liikkuminen on minulle etuoikeus ja olen siitä erittäin kiitollinen. Minä pystyn liikkumaan minne haluan, minä pystyn uimaan, pyöräilemään, juoksemaan ja tekemään monia asioista, joista pitäisi olla enemmän kiitollinen. Valittaminen asioista on kaikille meille tuttua, mutta itse ainakin pyrin jatkossa miettimään enemmän onko minulla oikeasti valittamisen aihetta. Tulisi olla iloinen ja löytää tilanteessa kuin tilanteessa positiiviset asiat negatiivisten sijaan. Kiitos tuolle nuorelle, että sain työskennellä hänen kanssaan kesän aikana.
Urheilun puolella triathlonkesä osaltani on edennyt siihen pisteeseen, että enää ei ole jäljellä kuin yksi kisa, Finntriathlon Tahko tulevana lauantaina. Tahkolla kauden lopettaa täydenmatkan kisa eli ihan täyden työpäivän mittainen päivä on edessä ja vähän extraakin. Vanajanlinnan kisan jälkeen kisailin Finntriathlon sarjan kisoissa Vierumäellä olympiamatkalla ja Joroisilla puolimatkalla. Vierumäellä tekeminen oli aika perustasoa, josta kotiin tuomisina oli toinen sija. Joroisilla suoritus jäi vaatimattomaksi juoksuosuudelle lähdettäessä tulleen vasemman pakaran alueen krampin vuoksi, joka esti normaalin juoksemisen täysin. Hölkkäjuoksu toi lopulta kisassa neljännen sijan.
Joroisten kisan jälkeen sain tehtyä muutaman todella laadukkaan harjoituksen jokaisessa lajissa. Ehdottomasti paras harjoitus oli pitkä 30km kiihtyvävauhtinen juoksu. Alkuvauhtina tuolla lenkillä oli 4:30/km ja lopussa kello näytti tahdiksi 4:05/km. Keskivauhdiksi tuolle lenkille tuli 4:19/km ja tunne juoksussa oli koko ajan helppoa. Itselleni tämä oli todella iso harjoitus ja se antoi kyllä luottoa tulevaan maratoniin. Juoksu kyllä kulkee, kun saan vain rytmistä kiinni, eikä matkan aikana tule isompia ongelmia. Tahkolta lähden hakemaan tasaista hyvää suoritusta. Oman tasoni tiedän ja heti alusta lähtien lähden toteuttamaan omaa suoritustani ja suunnitelmaani. Tahkolla myös ratkaistaan kerää koko sarjan voitto, jota johdan tällä hetkellä noin 20 minuutilla, joten luvassa on ihan jännittävä kisa loppuun saakka 🙂
Kommentoi