Triathlonkauden päätöskisa osaltani kisattiin menneenä viikonloppuna Tahkon maisemissa savossa. Kisaan minulla oli kaksi selkeää tavoitetta, tehdä omankunnon mukainen suoritus ja varmistaa kerääkokosarjan voitto 2016. Kisaan valmistautuminen meni todella hyvin, ja kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, sain tehtyä hyviä harjoituksia jokaisessa lajissa, joiden kautta varmistusta tuli, että Tahkolla pystyn kaiken mennessä nappiin tekemään alle 10h kisan.
Koko kisaviikon olo oli hyvä ja lauantaina heräsin levollisin mielin klo 4:30. Aamupalana perinteinen kisa-aamupala eli kaurapuuroa, kananmunaa ja kahvia.
Klo 6:00 olin jo vaihtoalueella tavaroideni kanssa valmistelemassa vaihtopaikkaa ja tekemässä mielikuvaharjoitteita vaihtoalueen toiminnasta, jotta kisassa ei tarvitse kuin vain mennä eteenpäin ja tehdä asioita automaatilla. Ennen starttia tein kevyen kehon aktivoinnin kuminauhan avulla ja kävin ottamassa tuntumaa veteen. Uinti tuntui hyvältä ja tiesin, että uinti tulee menemään tänään ihan mukavasti ilman suurempia ponnisteluja. Klo 7:55 asettauduimme lähtöviivalle veteen. Viereeni tuli kovana perhosuimarina tunnettu Heidi Karjalainen, jonka kanssa olimme sopineet uivamme yhtämatkaa uintiosuuden, minun hoitaessa suunnistamisen ja Heidin antavan minulle tasaista rytmiä vierellä. Lähdimme sovitusti maltilla uimaan omaa uintia ja heti alusta saakka uinti tuntui todella helpolta. Veto, hengitys, vartalon käyttö, rentous, rytmikäs potku, siinä oli minun ajatukseni uintiin. Ensimmäinen lenkki meni todella nopeasti ja toiselle lenkille lähdettäessä huomasin uivani yksin. Jatkoin matkaa siitä ja tehostin samalla käsivetoa. Liuku tuntui hyvältä, nyt on parasta uintia koko kesänä ja miten helppoa, ajattelin. Viimeiseltä poijulta pitkälle loppusuoralle käännyttäessä huomasin edessäni uimarin, jonka päätin ottaa kiinni. Muutama tehokkaampi veto ja uin hänen rinnallaan. Otin siinä 10m selkäuintia ja huomasin, että siinä ui Minna Koistinen. Vaihdoin takaisin vapariin ja jatkoin matkaani kohti vaihtoa. Hengityksen yhteydessä huomasin myös valmentajani Ekin rannalla, jolle pieni tervehdysvilkutus vielä. Kisan jälkeen hän kysyikin, että vilkutinko hänelle uinnin aikana 🙂 Kyllä vain, niin helppoa uinti oli 🙂 Uinti meni aikalailla tuntiin, mikä oli suunniteltu. Tavoitteena oli mennä helpolla uinti, josta oli hyvä lähteä jatkamaan kohti toista osuutta eli 180km pyöräilyä.
Pyöräjalka tuntui alussa todella hyvältä. Mäki nousi helposti ja sain pidettyä ketjua kireällä todella helpolla tunteella. Tehot pysyivät suunnitellulla tasolla ja sykekin näytti garminin näytöllä olevan juuri siinä missä pitääkin. Kilometrit hurahtivat nopsaa, kun ajoimme Minna K. kanssa peesisääntöjen mukaisesti vuorovedolla. Pyöräosuuden aikana sää vaihteli todella paljon, vettä tuli kaatamalla, paistoi aurinko ja taas satoi vettä. Kolmannen kierroksen kaatosateen mukana alaselkä alkoi ilmoittaa jumista, jota yritin helpottaa kevyillä venytyksillä, pumppaamalla nikamien väliin liikettä, ajamalla ylhäältä ja alhaalta, vaihtamalla asentoa. Viimeisellä kierrokselle lähdettäessä ylämäki veti alaselän jumin pahemmaksi ja sen myötä myös jaloista hävisi voima. 40km matkaa jäljellä ja vaikeaa oli. Minna pystyi pitämään tasaista vauhtia, josta jouduin tiputtautumaan, sillä väkisin vääntämällä asia ei ainakaan tulisi korjautumaan. Päätin kuunnella oloa ja kevensin hieman, sillä olihan 42km juoksuosuus vielä tulossa. Viimeiset 20km olivat todella vaikeat, jouduin jo painamaan käsillä apua jaloille, jotta saisin lihaksia toimimaan edes jotenkuten. Lopulta se vaihto tuli ja sain hypättyä pois pyörän päältä. Vaihdossa kengät jalkaan ja menoksi.
Juoksu ei ollut helppoa, sillä alaselkä oli todella pahasti jumissa ja se heijastui jalkoihin. Toiveikkaana paremmasta menosta laitoin tossua toisen eteen ja toivoin että juoksu aukeaisi nopeasti. Kilometrit olivat pitkiä, kello näytti todella vaatimattomia kilometriaikoja ja olo oli todella huono. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tiesin, että tänään juostaan vain maaliin ja yritetään varmistaa kerääkokosarjan voitto. Tuskaisia kilometrejä oli edessä vielä 30. Periksiantamaton luonne ja päättäväisyys nostivat nyt päätään. ”Minä menen maaliin tänään sattuipahan miten paljon tahansa, keskeyttäminen ei ole vaihtoehto”, motivoin itseäni jatkamaan. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä sain tiedon, että minulla on yli tunnin johto kokonaiskisassa ja maaliin pääsy kunnialla toisi minulle kisan toisen sijan ja kokonaiskilpailun voiton. Vatsakin alkoi ilmoittaa itsestään, mutta pyrin hiljentämään kaiken ylimääräisen pois mielestäni. Juoksu oli muuttunut jo hölkäksi kilometrejä aikaisemmin, eikä sen hetkinen olo olisi kovempaan menoon pystynyt. Räjähtänyt, se on sana jolla kuvaisin itseäni juoksuosuudella. Täysin räjähtänyt.
Maalisuora tuli vihdoin ja viimein eteeni ja Eki oli maaliviivan takana odottamassa minua. Pettymys oli ensimmäinen tunne, joka tuli maalissa. Ekin sanat saivat hieman ajatuksia kirkkaammiksi ja sain ehkä pienen hymynkin huulilleni. Se oli taistelua aina pyöräilyn 140km kohdalta maaliin saakka. Toinen sija kisassa ajalla 10:12 ja kerää koko sarjan voitto.
Kisan jälkeen olo ei ainakaan helpottunut vaan päinvastoin. Vatsa oli krampissa ja täysin sekaisin. Vessa tuli tutuksi illan aikana ja klo 22 jälkeen jouduimme jo kutsumaan ensihoidon paikalle, sillä olo alkoi muuttua todella huonoksi ja heikoksi. Mikään ei pysynyt sisällä, mutta samalla elimistö huusi nesteitä, suoloja ja energiaa. 500ml ringeriä helpotti oloa hieman ja tuntui, että sain itseni takaisin eloon.
Kauden viimeinen triathlonkisa oli todella raskas koettelemus, jollaista toivottavasti ei tarvitse toiste kokea. Kiitos kaikille kannustajille, omaa huoltoa hoitaneelle Kaisulle, joka kesti minun murahtelut juoksun aikana, valmentajilleni Titille ja Ekille, joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä vuosien ajan, Finntriathlon organisaatiolle hienosti järjestetyistä kisoista, treenikavereilleni ja yhteistyökumppaneille! Nyt on hyvä hetki hengähtää vähän aikaa ja käydä 10-vuotiaan kummitytön kanssa Pariisin Disneylandissä 🙂
Kommentoi